sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Viikon tapahtumat

Tiistaina kävin Helsingissä junalla. Olin päättänyt sen jo pari viikkoa sitten, mutta ei yhtään, ei sitten yhtään joulumieltä. Nopeasti Stockmannilla ja Sokoksella jouluosastot, Robert's Coffeessa jäätelö, siinä kaikki. Olin takaisin Riihimäellä jo ennen kolmea.

Keskiviikkona oliitsenäisyyspäivä. Suomi 100 vuotta. Käveltiin Riihimäen sankarihautausmaalle, kuunneltiin pari puhetta ja kuorolaulua. Tilaisuus kesti noin puoli tuntia. Ja sitten takaisin kotiin koristelemaan joulukuusta.

Torstaina iltapäivällä tyhjensin kirpparipöydän. Olisihan siellä voinut enemmänkin myydä, mutta olin tyytyväinen, kun sain kaikki poislähtevät mahtumaan yhteen ostoskärryyn ilman ongelmia.

Ja perjantaina sitten Turkuun. Semmoinen äkkipäätös, mutta ihan kiva päivä tuli kuitenkin. Pari uutta kirppistäkin käytiin; toisesta löytyi kaikenlaista, niistä myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti