sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Teatterissa: Kalevala soikoon

Willan nuorisoteatteri esittää Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi lyhyen ja tiukan koosteen
Kalevala-tarusta, enimmäkseen tavallisella suomen kielellä ja lähes kokonaan ilman musiikkia ("soikoon" -sana on ollut pakko säilyttää nimessä, koska näytelmän oikeudet ovat sille nimelle).

Kävimme siis katsomassa sen eilen, kaikkiaan näytöksiä on viisi.

Näytelmä alkoi aika sekavasti, ja osittain jatkuikin. Yksittäisiä kohtauksia, jotka eivät oikein liittyneet toisiinsa mitenkään. Jonkinlainen tarina sentään muodostui näytelmän keskivaiheille. Lopussa taas Marjatan tarina oli täysin irrallinen aiemmasta.

En ole koskaan lukenut Kalevalaa. En ole koskaan edes halunnut, se on mahdottoman raskaslukuista, älyttömän pitkä ja sitäpaitsi sillä ei ole mitään tekemistä toden kanssa. Elias Lönnrot kierteli silloisessa Karjalassa (nyk. Venäjää) ja kirjoitti muistiin kansan suussa kiertäneitä runoja. Jotka siis oli joko keksitty, perustuivat Raamattuun tai jonkinlaisiin suusta suuhun kiertäneisiin ja moneen kertaan muuttuneisiin tarinoihin.

No, näytelmä oli keskinkertainen, ainakin sujuvasti näytelty ja vuorosanat muistissa, kaikki eläytyivät rooleihinsa hyvin, joskin toiset vielä vähän paremmin. Puvustus noudatteli ositttain jotain vanhaa tyyliä, osittain jotain uudempaa ja osittain modernisoitua, kuvitteellista (Pohjan Akka, kultanainen).

Myös jotain sanontoja muistan kuulleeni siellä täällä arjessa, ja käsikirjoituksesta jo jäi mieleen Saaren Kyllikki; liekö surullisen kuuluisa Kyllikki Saari saanut nimensä hänen mukaansa?

Sitäpaitsi: mainosjulisteen kuvista ei yksikään toistunut näytelmässä, ei Sampo, ei Väinämöinen, ei Pohjan akka!

Plus päivän bonuksena matelijanäyttely Hyrian maatalousoppilaitoksella: kaikkein söpöin näyttelyesine ja minulle uusi tuttavuus tanrekki näytti vain selkänsä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti