torstai 23. maaliskuuta 2017

Tuuli Hypén: Ketun koko kuva

Pari vuotta sitten löysin kirppikseltä Tuuli Hypénin kirjan Nanna: Cityeläinkirja, ja Nanna-strippejä on julkaistu myös sunnuntaisin Aamupostissa. Nyt löytyi kirjastosta kirjat Nanna, Nanna 2 sekä Ketun koko kuva.

Muissa on tuttuja kolmen ruudun strippejä, mutta viimeksi mainitussa koko sivun tarinoita. Eihän näissä mitään syvällisiä totuuksia ole, mutta kaikki ovat höpsön hauskoja, eivätkä ainakaan vielä toista itseään. Suosittelen.

Olen nyt innostunut lainailemaan kirjastosta sarjiksia enemmänkin, kaikista en ole arvosteluja tänne kirjoittanut, mutta läpi on luettu jo aika monta Kamua sekä Fingerporin naamakirja, nyt vuoroaan odottamassa Kiroilevia siilejä ja vähän muutakin.

Pari päivitystä myös Kaikkea kummallista kirpparilla -sarjaani:

Minulla oli helmi-maaliskuun vaihteessa kirppispöytä 3 viikkoa, niinkuin olen täälläkin kertonut. Oli myynnissä pussi (2 €), jossa 4 pientä pehmoeläintä, ei mitenkään erityisen söpöjä. Joku sitten oli sen pussin ostanut, ja laittanut kaikki erikseen myyntiin, hintaan 1,50 €/kpl. Luuli siis saavansa reilun voiton, mutta siellä pöydässä näyttävät vieläkin (yli pari viikkoa) olevan.

Toinen outo juttu oli se, kun näin kirpparilla erään naisen sukkasillaan. Muuten ihan kunnolliset talvivaatteet, ja kouluikäinen tyttö mukana, mutta ei kenkiä, vain tavalliset ohuet sukat. Ei voi olla miettimättä, oliko tarkoitus pistää kirpparilla sopivat kengät jalkaan ja vain kävellä ulos? Missä olivat naisen omat kengät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti