sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Halpakauppojen (nousu ja) tuho

Pakasterasiat Aholaidasta, muki Tiimarista,
sukat Halpa-Hallista, koru Löytötavara-
talosta ja laatikko Nekalan Löytöliiteristä.
Yksi toisensa jälkeen kaikki ns. halpakaupat häviävät kaupunkien kartoilta. Eipä sillä enää ole väliä, joskus nuorempana niissä oli kiva kuljeskella ja katsella, ja ennen kunnollisten kirpputorien ilmestymistä myös suurin osa vaatteista ja käyttötavarasta tuli ostettua niistä.

Aholaita

Ensimmäinen halpakauppa, jonka muistan. Perustettu 1967, ensimmäisen kerran taisin käydä Tampereella 80-luvulla. Sijaitsi muistaakseni rakennuksessa, joka oli Hämeenkadun ja Pellavatehtaankadun kulmassa, siinä missä nyt on Clas Ohlson. Rakennuksessa toimi tavaratalo Centrum vuoteen 1983, joten olisiko Aholaita ollut siinä sen jälkeen? En ole aivan varma; muistan vain, että liikkeessä oli leveät portaat alakertaan ja vaatteet jonkinlaisissa laareissa sekaisin.

Vammalaan Aholaita ilmestyi 80-luvulla, yläasteen ja lukion aikana sieltä tuli ostettua jonkin verran vaatteita, T-paitoja sun muuta. Laatu oli kohtalaista, kesti sen verran kuin vaatetta halusi käyttää.

Joskus vuosituhannen vaihteessa Aholaitaan iski suuruudenhulluus, ja se perusti Tampereen Lielahteen valtavan kokoisen myymälän, ja Vammalaankin aika ison. Ja niinhän siinä sitten kävi: konkurssiin 2005!

Anttila

Anttilasta kirjoitinkin jo viime vuonna sen konkurssin aikoihin: Muistoja Anttilasta.

Halpa-Halli

Ei ihan nimensä veroinen, 1969 Pohjanmaalla perustettu ketju, jolla oli parhaimmillaan 3 myymälää Tampereella. Jotain pientä joskus 2000-luvun ensimmäisellä kymmenellä ostin, erityisesti sieltä sai hyviä sukkia. Perheyrityksen hengellisen taustan vuoksi ei avoinna sunnuntaisin eikä myynnissä alkoholituotteita eikä tupakkaa. Tämänkö vuoksi myymälät kaikkosivat Tampereelta? Jatkaa edelleen Pohjanmaalla.

Löytötavaratalo

Vuonna 1972 perustettu vanhaan navettaan Lempäälän Kuljussa, nykyisin nimenä Kuljun Kartano. Itse olen siinä liikkeessä tainnut käydä vain kerran, mutta paljon useammin Lielahden myymälässä, joka nyt on päätetty lopettaa. Toistaiseksi Kuljun ja Nokian myymälät jäävät.

Itse olen ostanut Löytötavaratalosta muutamia vaatteita ja vähän jotain muuta. Erityisesti mieleen jäävät ensimmäiset lumikenkäni (29,90 €), jotka kestivät (kerta viikossa) käyttöä alle kolme kuukautta ja joista sain sitten rahat takaisin. Myyjä ei halunnut uskoa, että ne olivat käytössä menneet rikki, koska "niitä oli myyty jollekin naparetkikunnallekin". No, toivottavasti ei sentään, kai naparetkikunta sentään ostaisi laadukkaampia.

Nekalan Löytöliiteri

Ei mikään ketju, vaan yksi ja ainoa liike Tampereen Nekalassa, perustettu 1986 myymään Tammer-Tukun tuotteita tavalliselle kuluttajalle. En muista, koska löysin tämän ensimmäisen kerran, varmaan vasta joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Liiteriin ei kannattanut mennä kuin alennusmyyntiaikaan eli joulun ja juhannuksen jälkeen, silloin suurin osa tuotteista myytiin puoleen hintaan. Jos ennen joulua oli jossain nähnyt jonkin uudenlaisen jouluvalojutun, niin joulun jälkeen sitä kannatti mennä tuolta etsimään. Ostin ainakin meteorivalosarjan ja valoikkunat, joiden kynttilöissä sisällä jotain tulelta näyttävää nestettä ja joita ei juuri ole muualla näkynyt.

Hupaisin ostos oli kenkäteline vuosia sitten. Etsin ihan tietynlaista, tarpeeksi leveää kaksitasoista jonka allekin mahtuisi edes matalia kenkiä. No, löysin Löytöliiteristä mustan takorautaiselta näyttävän, normihinta 29,90 € eli puoleen hintaan 14,95 €. Päätin ostaa, koska mistään muualta ei ollut löytynyt. Siinä oli se yksi kappale koottuna, arvelin että on mallikappale ja että on parempi ostaa laatikossa osina oleva. Ja siinähän oli vieressä yksi laatikko, hintakin kirjoitettu mustalla tussilla päälle.

Se laatikko vain painoi ihan järjettömän paljon. Hain ostoskärryn, johon juuri ja juuri jaksoin sen nostaa, kassa sanoi ettei tarvitse nostaa hihnalle, hän saa viivakoodin luettua kyllä. Niin, ja maksoin todella sen 14,95 €. Ulkona melkein vedin sen maata pitkin autolle, ja just ja just sain takaluukkuun. Kotona olin niin väsynyt, että päätin raahata sen sisälle vasta seuraavana päivänä.

Raahasin kyllä, ja aloin avata pakettia. Laatikon päällä kyllä luki "4 pcs", yhdessä kenkätelineessä on niin monta osaa, mutta kun sieltä laatikosta tuli 16 osaa! Eli koottuna 4 kenkätelinettä! Mitä siinä pitäisi tehdä, kun itse ei ole tehnyt virhettä? Ajaa 100 km Tampereelle ja takaisin palauttamaan ne?
Päätin, että kun virhe on kaupan ja olen rehellisesti sen paketin ostanut ja kassakin siitä hinnan ottanut, niin pidän kaikki ne neljä.

Nekalan Löytöliiteri ehti jo lopettaa alkuvuodesta. Omistaja Tammer-Tukku ottaa tilat käyttöönsä.

Tiimari

Olihan tämäkin alun perin halpakauppa, mutta keskittyi vain pikkutavaraan, ei vaatteita eikä kemikaliotuotteita. Tiimari-nimellä vuodesta 1975, ensimmäisen kerran kävin Turussa 80-luvulla ja ostinkin halpoja kuusenkoristeita. Vammalaan 80-luvun lopulla, jotain pientä mutta kaunista turhuutta taisin ostaa. 2000-luvulla valikoima muuttui, erilaista askartelu- ja silloin muodikasta skräppäystavaraa tuli myyntiin runsaasti, mutta eipä sellainen tainnut olla kovin kannattavaa. Kaikenlainen "kiva" tavara hävisi. Ja sitten tuli konkurssi 2014. Tämäkin ketju yritti tavoitella jotenkin hienompia asiakkaita, ja menetti entisetkin (vrt. Anttila).

Niin, tuossa se olikin, yksi merkittävä syy kauppojen häviämiseen: imago "halpakauppana" koettiin negatiivisena ja siitä haluttiin eroon; myymälöitä stailattiin ja myyntiin otettiin muka muodikkaampaa tavaraa, ei kuitenkaan parempilaatuista mutta hintoja hilattiin silti ylöspäin. Halpa ei ollutkaan enää halpa. Toki netistä tilaamisen helppous ja ihan oikean halvan (ja turhankin) tavaran tilaaminen kotiin saakka on osittain vaikuttanut kauppojen myyntiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti