torstai 3. marraskuuta 2016

Viime viikonloppu

Todella yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla päädyimme viikonloppuna viettämään miniloman ja yön hotellissa Tampereella (Heidin luokkakokous siihen oli osasyyllinen). Minulle sitten jäi ilta aikaa valokuvailla Tammerkosken ympäristöä, ja hyviä kuvia sainkin vaikka itse sanonkin.

Lauantaina käytiin niillä parilla peruskirpparilla, joilla aina Tampereella, mutta löysin vain eurolla pussillisen kuusenkoristeita. Ja niistäkin halusin vain yhden, muut menevät jatkokäsittelyyn eli myyntiin. Stockmannilla oli pakko käydä ihastelemassa joulukoristeita, kaksi päätyi ostoskassiin.

Kahvilla ja munkilla ensin Pyynikin näkötornilla, ja sitten vammalalaisen Pyymäen leipomon Oma-kahvilassa. Kahvila on aika uusi, ja sen konsepti on aika erikoinen ainakin minun mielestäni. Pyymäen leipomohan on vanha yritys, ja sen tuotteet ovat aina olleet tosi herkullisia. Erityisesti rosinamunkki on jo lapsuuteni herkku, ja kristallipulla, omenakimara ja perinteinen possumunkki vievät kielen. Puhumattakaan käpykakusta, joka vuosien aikana ehti jo muodostua perinteiseksi syntymäpäiväkakukseni, mutta joka olosuhteiden vuoksi on valitettavasti siltä paikalta pudonnut...

No, se konsepti: kahvila on sisustettu todella hienosti, on valkoista ja hopeaa, kristallikruunuja ja peilejä...jotka viestivät laadukkuudesta, myös antavat viestin, että paikka olisi kallis. Ja sitten kuitenkin on siihen ympätään jonkinlaista Starbucks-fiilistä: (muka)liitukirjoituksella mainostetaan, että paikassa on ilmanen WiFi, ja niin varmaan onkin, seinänvieruspenkillä istui asiakkaita läppärien kanssa. Kaksi vähän keskenään riitelevää kahvilamallia.

Suosittu paikka näytti olevan; ekan kerran kun ovesta vilkaistiin, jono oli melkein kadulle. Tultiin sitten tunnin kuluttua uudelleen, niin vähän oli tullut tilaa. Ja tietenkin syötiin ne rosinamunkit. Ja siitä hintatasosta en sano mitään, kahvi ja munkki kahdelle noin kympin, samaa tasoa kai muuallakin.
Vasemmalta: rosinamunkki, Stockan joulukoristeet, P-Hämpin valokuvio
Erityisesti pitää myös muistaa mainita Hämpin Parkki, eli uusi ja kohuttu parkkihalli, jossa auto vietti yön. Tosi syvällä, tosi valoisa, isot viistot parkkiruudut... jos kävisin vielä Tampereella niin usein kuin ennen, veisin auton aina sinne enkä Koskikeskuksen parkkihalliin. Niin, ja sinne oli sijoitettu myös valokuvioita, jotka aiemmin olivat kaduilla Valoviikkojen aikana.

Hotelli Cumulus Koskikadun huone oli pieni mutta riittävä, hintaan sisältyvä aamianen mustamakkaroineen liiankin riittävä, kuntosalilla kävin sekä illalla että aamulla juoksumatolla, illalla myös saunassa. Olisi ollut poreallaskin, mutta ei tietenkään uimapukua mukana.

Sunnuntaina poikkeaminen Ikeaan, jotain uutta oli sielläkin mutta en sentään ostanut mitään. Enkä edes Herman's Second Handista Hämeenlinnasta, josta yleensä aina on löytynyt jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti