sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Teatterissa: Cabaret

Eilen Tampereen Työväen Teatterissa Cabaret-musikaalia katsomassa. Tämä oli minun valintani,
ihan ehdoton nähtävä, liput ostettu yli puoli vuotta sitten.

Tämä oli varmaan (toistaiseksi) vanhin kaikista näkemistäni musikaaleista, se sai ensi-iltansa Broadwayn Broadhurst-teatterissa 20.11.1966 eli eilen tasan 50 vuotta ja yksi päivä sitten! Kuinka sattuikin valikoitumaan päiväksi juuri tämä... Ja vielä viikko sen jälkeen, kun olin lukenut Olavi Paavolaisen kirjan Kolmannen valtakunnan vieraana. Näillä kun on tiettyä yhteyttä...

Cabaret on luettavissa klassikkomusikaaleihin, sen kappaleet Willkommen, Money ja nimikappale Cabaret ovat jostain syystä tuttuja ainakin minulle ties mistä saakka.

Musikaali perustuu Christopher Isherwoodin kirjaan Goodbye to Berlin (1939), josta tehtiin näytelmä 1951 ja myös elokuva 1972. Elokuvan haluaisin kovasti nähdä, tietääkseni sitä ei ole esitetty Suomen kanavilla ikinä, ellei sitten ennen vuotta 1983.

TTT:n esitys oli tietenkin ammatillisesti loistava; vuorosanat, laulu, tanssi ja tekniikka kulkivat niinkuin tuon tason teatterissa kuuluukin. Miinus taas akustiikasta; laulujen sanoista ei aina saanut selvää. Näin on ollut usein ennenkin. Lavastuksessa ja puvustuksessa muutama hieno ratkaisu

Juoni ei ollut kovin kummoinen, kahden parin - vanhemman ja nuoremman parisuhteista - mutta taustalla ja läsnä tuleva tuho, jonka joku aavisti, joku ei, mutta jolle kukaan ei tuntenut voivansa mitään. Musikaalin pohjana olevan kirjakin on siis julkaistu jo ennen sotaa, joten lopputulos saati itse sota oli kirjottajallekin vain aavistus. Mutta selkeä sellainen, olihan tuleva nähtävissä Saksassa koko kolmekymmenluvun.

Loppukohtaus oli huikea, vaikuttavin minkä olen ikinä nähnyt. Koska tuskin kukaan tätä lukeva on menossa musikaalia katsomaan, voin paljastaa että lavalle putosi aika iso kone...

Niin ja vaikka käsiohjelma maksoi paikan päällä 7 €, niin issuusta sen voi lukea ilmaiseksi: https://issuu.com/teatteri/docs/cabaret_k__siohjelma?e=2213464/38317040

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti