sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Etsitään eläkehakemusten hylkääjiä

Löytyipä eilen työpaikkailmoitus, jota lukiessa ensin melkein naurattaa mutta lopulta tuntuu hyytävältä, vaikka teksti on varmasti totta:

Keva eli entinen Kuntien eläkevakuutuslaitos etsii kolmea ratkaisuasiantuntijaa työkyvyn arviointiin. Tässä suoraa tekstiä ilmoituksesta, joka on laitettu sekä Kevan omille sivuille että mol.fi:iin 20.5.2016:

"Työkyvyttömyysratkaisuyksikössä arvioidaan työkyvyttömyyseläkettä hakevien työkyky yhteistyössä vakuutuslääketieteen ja kuntoutuksen yksikön kanssa ja annetaan yksilöllisesti perustellut hylkäävät päätökset."

Ihan kirjaimellisestihan tämä tarkoittaa, että Keva antaa täst'edes vain hylkääviä päätöksiä. Niitähän on nytkin suurin osa ollut, mutta joku onnekas on sentään saanut hyväksytynkin päätöksen. Luultavimmin kyseessä on kuitenkin virhe siinä mielessä, ettei tuon tiedon julkistaminen ole varmaan ollut tarkoitus; se on ollut jonkinlainen freudilainen lipsahdus, tarkoitus on ollut käyttää sanoja "perustellut päätökset", mutta koska Kevan päämäärä on antaa mahdolliman paljon hylkääviä päätöksiä, kirjoittaja on niin myös kirjoittanut.

Aivan oikeasti tämä on kyllä todella kauheaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti