lauantai 31. joulukuuta 2016

Vähän vielä kirppikseltä

Joulukuun kirppislöytöjä, osa 55:
  • New York -tyynynpäällinen
  • Harmaa Bagsac-laukku
  • Päivänvarjo-joulukuusenkoriste
  • Madagascarin pingviini
  • Tähtikorvikset
  • Tähtikaulakoru
  • Sydänkaulakoru
Laukkuja ei olisi enää pitänyt ostaa, mutta laitan sitten myyntiin pari; ja korut tulivat euron sekalaisissa pusseissa!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Työttömyyskatsaus 12/2016

Kohti onnettomampaa uutta vuotta...

Ensi vuonna tiedossa entistäkin tylympää ja nöyryyttävämpää kohtelua työttömiä kohtaan.

Eduskunta hyväksyi 13.12.2016 lain työttömien haastatteluista kolmen kuukauden välein.

"Työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan viranomaiset tekevät haastattelut, mutta myös yritykset voivat hoitaa niitä täydentävästi. Työttömiä koskevat päätökset ovat aina viranomaisen käsissä.

– Tulokset pitää luovuttaa jollekin, joka voi tehdä niiden perusteella päätökset, Lindström sanoo."(kaleva.fi, 13.12.2016)

Tämä oli ollut odotettavissakin, tarpeeksi kamalaa tämäkin, mutta pahin tähän lakiin liittyvä asia on vielä tulossa: aktiivimalli, joka edellyttää työttömän olevan kolmen kuukauden haastattelujakson aikana töissä 3 pv (tai 18 h) tai toimenpiteessä 5 pv. Ellei ehto täyty, työttömän peruspäivärahasta tai työmarkkinatuesta vähennetään yhden päivän osuus eli 32,40 € (tämäkin vähemmän kuin tänä vuonna 32,68 €pv).

"Aktiivimallin on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alussa. Ensimmäinen kolmen kuukauden tarkastelujakso alkaisi kuitenkin jo lokakuun 2017 alussa. Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle viimeistään huhtikuun 2017 puolivälissä." (Verkkouutiset / Nykypäivä 20.10.2016)

Uutisten mukaan leikkaus olisi 32,40 € kuukaudessa eli 388,80 € vuodessa. Työttömyysturvaa haetaan ja saadaa kuitenkin neljältä viikolta kerrallaan, ja näitä neljän viikon jaksoja mahtuu vuoteen 13. Jos joka jaksosta vähennetään tuo summa, se tekee 421,20 €! Huomaako tätä kukaan? Välittääkö tästä kukaan?

Välinpitämättämän laskutavan lisäksi olen erityisen huolissani siitä, mitä tapahtuu jos ja kun ei löydä sitä kolmen päivän työtä. Silloin kuulemma tarjotaan olisi tarkoitus tarjota aktivointitoimenpiteitä:

"Työssäoloehdon täyttämisen lisäksi omavastuupäivän voi välttää työllistymistä edistävällä aktiivisuudella, jollaiseksi hyväksytään työvoimakoulutus, omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella, työnhakuvalmennus, uravalmennus ja työkokeilu sekä kotouttamista edistävä omaehtoinen opiskelu ja kuntouttava työtoiminta. Näissä työllisyyssuunnitelman mukaisissa työllistymistä edistävissä palveluissa on oltava viiden päivän ajan kolmen kuukauden sisällä."

Ja se, mistä siis olen erittäin huolissani, on tuossa mainittu kuntouttava työtoiminta, joka on ovelasti upotettu listan viimeiseksi. Koska sehän se on noista vaihtoehdoista ainoa, jonne on helppo työntää ihan kuka tahansa työtön. Opiskeluihin eivät kaikki pääse, valmennuksiin ja työkokeiluihin valitaan vain tietty määrä ihmisiä, supisuomalainen ei tarvitse kotouttamista...siispä kuntouttava. Eikä se todellakaan tule olemaan mitään 5 pv / 3kk, vaan ikuinen ja päättymätön. kuntouttavan työtoiminnan sopimus toisensa perään hamaan loppuun saakka.

Mutta eihän tämä aktivointimallikaan riitä, pitää keksiä vielä kovempia toimenpiteitä, että 400 000 työtöntä saadaan mahtumaan avoinna oleviin noin 30 000 työpaikkaan. Kun tähän saakka työttömällä ei ole ollut velvollisuutta osallistua toimenpiteisiin, joita ei ole sovittu työllistämissuunnitelmassa tai jotka eivät ole työttömyysturvalain tarkoittamia työllistymistä edistäviä palveluita, niin tämä unohdetaan, ja tästä lähtien työttömällä on velvollisuus osallistua karenssin uhalla ihan kaikkeen, minne TE-toimisto hänet määrää.

"Työ- ja elinkeinotoimisto voi hankkia julkisia työvoima- ja yrityspalveluja ulkopuolisilta palveluntuottajilta myös siten, että palveluntuottajat voivat päättää palvelujen sisällöstä. Nykyisin työnhakijoilla ei ole velvollisuutta työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä osallistua sellaisiin palveluihin, joista ei ole sovittu työllistymissuunnitelmassa ja jotka eivät ole työttömyysturvalaissa tarkoitettuja työllistymistä edistäviä palveluja. Tämä on johtanut muun muassa siihen, ettei palveluntuottajille ole pystytty ohjaamaan riittävästi asiakkaita. Palveluprosessit olisivat tehokkaampia ja työttömyysetuuden vastikkeellisuus toteutuisi paremmin, jos työnhakijoilla olisi velvollisuus osallistua myös muihin kuin työttömyysturvalaissa tarkoitettuihin työllistymistä edistäviin palveluihin."

Siis "palveluntuottajille ei ole pystytty ohjaamaan riittävästi asiakkaita"? Kaikenmaailman konsultit ja huuhaa-kurssien vetäjät eivät ole saaneet tsemppivalmennuksiaan ja Positiivisuus pursuaa korvista -kurssejaan täyteen, koska niihin ei tähän saakka ole ollut pakko osallistua jos kurssia ei ole mainittu työllistämissuunnitelmassa? Mutta ylihuomisesta asti on. Eli tärkeintä ei ole työllistyminen eikä sen edistäminen, vaan palveluntuottajien rahakirstujen täyttäminen.

No, vuodenvaihteessa alkaa myös jo ennen alkamistaan turhaksi tuomittu perustulokokeilu, johon valitut 2000 onnellista saavat 560 € kuussa ilman karessiuhkia. Mielenkiintoista olisi tietää, joutuvatko myös he kolmen kuukauden haastatteluihin. Sehän olisi melko turhaa, koska heitä ei voi uhkailla oikein millään, eikä heihin voi ulottaa aktiivimallin karensseja. Turha tuo kokeilu on myös siksi, koska heidän työllistymisensä on yhtä sattumanvaraista kuin perustuloa saamattomien. Kokeilun tuloksena siis huomataan, ettei se edistänyt työllistymistä lainkaan. Eikä perustulo sovi kuvioihin kaavaillun osallistavan sosiaaliturvan kanssa (lue myös työryhmän virallinen loppuraportti). Linkkien takaa löytyy aivan uskomatonta tekstiä, joka valitettavasti on vain pakko uskoa...

tiistai 27. joulukuuta 2016

Joululahjoja

Pehmeitä paketteja tuli, ja muutakin:
  • New York -canvastaulu
  • Desigual-mekko
  • Huppumekko
  • Tähtilippuhuivi
  • Pingviini
  • Sydänkaulakoru
  • Pari lasijoutsenta
  • Suklaata
  • Vihreitä Kuulia
  • Ikea PS 2014 -valaisin

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukuusi


Kolme yötä jouluun ja niin edelleen...

Tämän vuoden joulukuusenkoristelu-urakka oli ohjelmassa jo itsenäisyyspäivänä. Sellainen sopiva päivä, ei ainakaan mitään muuta virallista ohjelmaa ole.

Lapsena meillä oli aito kuusi, vain aatosta uudenvuodenpäivään. Pidempään se ei pitänyt piikkejään, pahimpana vuonna se täytyi viedä ulos heti Tapaninpäivän jälkeen. Koristeita ei niin kovin paljon, eikä ainakaan mitään lasipalloja, vaan sellaisia alumiinifolioisia, joihin tuli lommoja helposti laatikossa.

Olin jo ostanut jonkin joulun jälkeisestä alennusmyynnistä muovikuusen, kun eräs entinen sukulaismies kuitenkin toi vielä aidon kuusen yhtenä aatonaattona (ei sentään ilmaiseksi eikä edes kovin halvalla). Aattoaamuna aloin laittamaan siihen kynttilöitä; koskin yhteen oksaan – kaikki piikit siitä putosivat! Koskin vielä toiseen oksaan, jonka kanssa kävi samoin. Ja samassa päätös heittää kuusi välittömästi ulos ja hakea varastosta se muovikuusi!

Ihan niin yksinkertaista se ei sitten ollutkaan; aito kuusi tarttui ovenkarmeihin ja pudotti loputkin piikit pitkin lattioita. Pakkohan ne oli imuroida ensin alta pois, eikä se uusi kuusikaan ollut mikään pikakuusi: hankalasti koottava jalka ja kaikki oksat tietenkin ihan lytyssä laatikon jäljiltä. Aika monta tuntia siihen sitten meni.

No sitten kuitenkin oli kuusi, joka kesti kivasti loppiaiseen saakka, ja enemmän koristeitakin kuin aito. Niitä koristeita sitten pikkuhiljaa kertyikin aika paljon (ja kertyy lisää koko ajan, tosin poistuu toisesta päästä). Eikä se eka muovikuusikaan kovin kestävä ollut: se oli koottu kahdesta osasta, ja latvaosa heilui puolelta toiselle. Yritin sitä rungosta tukea ja koristeilla tasapainottaa, mutta lopulta sen kuusen viimeisenä jouluna latva oli pakko kiinnittää ruuvikoukulla ja siimalla kattoon, muuten se olisi voinut heilahtaessaan kaataa koko kuusen. Ja sitten taas alennusmyyntiin Nekalan Löytöliiteriin ostamaan vähän tukevampi versio…

Se onkin sitten toistaiseksi kestänyt, ainakin kymmenen vuotta jo. On tullut reilusti halvemmaksi kuin jokavuotinen aito kuusi, ja onhan se ekologinenkin, kun ei tule joka vuosi jätettä.


Koristelu tuntuu vievän vuosi vuodelta enemmän aikaa, vaikka koristeiden kokonaismäärä ei kasvaisikaan. Kaikille kun haluaisi löytää kuusesta sen ”paraatipaikan”. Valoja on neljä sarjaa, kolme värillistä pienillä lampuilla ja yksi 36-osainen sarja ihan perinteisiä kuusenkynttilöitä, Lidlistä joskus löysin. Tänä vuonna ehdin jo innostua Clas Ohlsonin mainoksen langattomista kuusenkynttilöistä, mutta niitä on vain 16 sarjassa ja mikä epämiellyttävintä: jokaisessa kynttilässä on tietenkin paristo, mitenkäs ne muuten toimisivat! En sellaisia halua, en malttaisi niitä pitää päällä, kun paristot kuluisivat koko ajan. Verkkovirta on sentään ihan eri asia…

Clas Ohlsonia pitää vielä sen verran mainostaa, että sieltä ostetut ja viime vuonna lahjaksi saamani joulukoristelaatikot ovat melko kätevä keksintö. Helpottaa koristeiden pakkaamista ja purkamista.

Ja sitten niistä koristeista; joskus yritin laskea, mutta kärsivällisyys ei riittänyt, sanoisinko että kolmisensataa niitä on. Plus nauhat kahteen eri kiertosuuntaan, eBaysta löytämäni (perinteinen Aku Ankka -joulun) junarata ja viime talven kahden euron kirpparilöytö: viiden talon valokylä, joka näyttää todella kauniilta kuusen alla!

Vanhin yksittäinen koriste on lumiukko, jonka sain pikkujoululahjaksi reilusti alle kouluikäisenä. Sitä vanhempia taitavat olla kaksi hopea-valkoista koristenauhaa, jotka olivat aina lapsuudenkodin kuusessa, ja ovat käytössä edelleen. Oikealla oleva valokuva on jostain 70-luvun puolivälistä, ja siinä näkyvät sekä lumiukko että ne hopeanauhat!

Kaikenlaista nykyisestä kuusesta löytyy, tähtiä, sydämiä, pingviinejä, joutsenia, enkeleitä, lumiukkoja…muutama perinteinen pallokin vielä… Ehdottomasti söpöimmät ovat valkoiset karvasomisteiset tumput (kyllä, Tyrvään murretta, jossain muualla lapaset tai vanttuut). Kauneinta on vaikea valita, joku joutsen varmaan.


tiistai 13. joulukuuta 2016

Historian havinaa, osa 4

Työttömyysarkistoistani löytyi tälläinenkin, Sosiaali- ja terveysviestissä 1/2005 julkaistu:

Pitkäaikaistyöttömyyttä kannattaa ennaltaehkäistä

Työvoimapoliittiset toimenpiteet pitkäaikaistyöttömyyden katkaisemiseksi ovat myöhässä, jos riskitekijöihin olisi pitänyt puuttua mahdollisesti jo varhaislapsuudessa. Työttömyyden alettua monet varhaisen puuttumisen mahdollisuudet on joka tapauksessa jo menetetty, työministeriön varhaista puuttumista arvioineessa raportissa todetaan.

Varhaista puuttumista työvoimapoliittisena menetelmänä pohtineen projektin loppuraportti löytää vakuuttavan määrän perusteluja ajoissa toimimisen puolesta. Työttömyyden kierre alkaa monesti jo ennen työuraa ja on pitkäkestoinen prosessi; parhaat keinot ovat ehkä käsillä jo ennen ensimmäistäkään työttömyyspäivää. Mitä aiemmin ongelmiin puututaan, sen parempia tuloksia saavutetaan ja sitä vähemmän kustannuksia tulee. Epävakaa työuran perusta saattaa olla
jo lapsuudessa eli tehokkainta varhainen puuttuminen olisi paljon aikaisemmassa vaiheessa kuin mihin työvoimapolitiikka nykykeinoillaan yltää.

Tehokkainta ennen työttömyyttä

Kun työttömyys on alkanut, monta varhaisen puuttumisen mahdollisuutta on jo menetetty. Työvoimahallinnolla on keinoja myös pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisyyn ja yhteistyötä yli hallintorajojen tehdään, mutta tällä hetkellä painotus on kuitenkin enemmän jälkihoidossa.
Tulosohjausjärjestelmässä ymmärretään paremmin lukuja ja suureita, kuten käyntejä työvoimatoimistossa ja monet ennaltaehkäisevät toimenpiteet näyttäytyvät abstrakteina kuluerinä, joiden hyötyä on vaikea mitata. Raportissa suositetaan, että vaikutuksien arvioinnissa myös pitkän aikavälin tulokset otettaisiin paremmin huomioon. 

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli loppuvuodesta 2004 yli 73 000 pitkäaikaistyötöntä eli yli vuoden työttömänä ollutta. Kaikkiaan työttömiä oli 200 000, alle 25-vuotiaita nuoria työttömistä
oli lähes 30 000. Sosiaalipolitiikan välineitä kaivataan niin elämänkaaren alkupään riskien
tunnistamisessa kuin myöhemmin epävakaan työuran vakauttamisessa. Sosiaaliset ja terveydelliset riskit ja ongelmat, puutteellinen koulutus sekä rikkonainen työura lisäävät pitkäaikaistyöttömyyden uhkaa. Kun työttömyys on muuttunut krooniseksi, vastuu toimenpiteistä kuuluu ensi sijassa sosiaalipolitiikan puolelle, raportissa todettiin. Puutteellisen koulutuksen ongelmilta ei meilläkään vältytä, vaikka suomalainen koulujärjestelmä on saanut myös huipputuloksia; Suomessa on vanhoista EU-maista toiseksi korkein koulupudokkaiden osuus eli niiden 15-24 -vuotiaiden nuorten määrä, jotka eivät ole töissä tai koulutuksessa.

Varhain liikkeelle

Jo kahdeksanvuotiaiden lasten käyttäytymisestä voi löytää pitkäaikaistyöttömyyden riskitekijöitä. Erikoistutkija Katja Kokko Jyväskylän yliopistosta on tutkinut miten lapsen aggressiivinen käytös ja myöhempi pitkäaikaistyöttömyys korreloivat keskenään. Lapsen aggressiivinen käyttäytyminen, koulusopeutumattomuus, varhaisaikuisuuden alkoholiongelmat ja ammattivaihtoehtojen vähyys
yhdessä lisäävät riskiä joutua pitkäaikaistyöttömäksi.

- Joillakin aggressivisesti käyttäytyvillä lapsilla oli kuitenkin suojaavia tekijöitä, jotka estivät lasta joutumasta epäonnistumisen kehälle. Lapsen vähäisetkin sosiaaliset taidot, jos niihin yhdistyivät
lapsilähtöiset vanhemmat, laskivat pitkäaikaistyöttömyyden riskin tältä osin olemattomaksi, Kokko totesi. Sosiaali-, terveys- ja opetusalan ammattilaiset voivat mahdollisesti jo koulussa ja päivähoidossa löytää ja ennaltaehkäistä pitkäaikaistyöttömyyttä. Hyvää ennaltaehkäisyä on muun muassa vanhemmuuden tukeminen sekä sosiaalisten taitojen huomioiminen ja niissä kannustaminen, Kokko mainitsee.

- Hyviin puoliin kannattaa kiinnittää huomiota ja jos lapsella on vähänkin sosiaalisia taitoja, siihen kannattaa tarttua, Kokko sanoi."

Tämä on tätä samaa kaikki nämä vuosikymmenet, faktaa jota poliitikkosukupolvet toisensa jälkeen eivät usko, vaan keksivät kilvan uusia keinoja nöyryyttää ja kyykyttää työttömiä ja erityisesti pitkäaikaistyöttömiä.

"Jo kahdeksanvuotiaiden lasten käyttäytymisestä voi löytää pitkäaikaistyöttömyyden riskitekijöitä. Lapsen aggressiivinen käyttäytyminen, koulusopeutumattomuus, varhaisaikuisuuden alkoholiongelmat ja ammattivaihtoehtojen vähyys yhdessä lisäävät riskiä joutua pitkäaikaistyöttömäksi."

Itseni kohdalla en tunnista yhtään näistä riskitekijöistä; en ollut aggressiivinen enkä "koulusopeutumaton" eikä ollut alkoholiongelmaa itsellä eikä perheessä, ja mitä oikein tarkoittaa "ammattivaihtoehtojen vähyys"? Sen sijaan artikkeli ei mainitse yhtä ja ehkä tärkeintä syytä: koulukiusaamista(*. On aivan käsittämätöntä, että tätä ei suostuta huomioimaan; kuinka vuosia kestänyt kiusaaminen voi tuhota itsetunnon, jonka rippeillä ei pysty itseään myymään äärimmilleen kilpailluilla työnhakumarkkinoilla? Eikä sitä suostuta tunnustamaan useimmissa kouluissakaan; paljon puhuttu (ja kehuttu?) Kiva Koulu -järjestelmä on vihoviimeinen keksintö! Vertaissovittelu ja lasten empatiaan vetoaminen - ei toimi, ei todellakaan toimi! Mahdollistaa vain kiusaamisesta vaikenemisen ja sen mitätöinnin sanomalla: "Meidän koulussa ei kiusata, koska me olemme KiVa-projektissa!" No tästä vosin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta se ei nyt ollut tämän postauksen aihe...

*)"Koulukiusaamisella tarkoitetaan koulussa tai muussa oppilaitoksessa tapahtuvaa henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Koulukiusaaminen on rikos.[1] Kiusaaminen on tarkoituksellisesti tai suunnitelmallisesti toista vahingoittavaa, erotukseksi leikistä tai tasaveroisten tavanomaisesta nahistelusta. Koulukiusaaminen on yksilöiden välistä tai yhteisöllistä kiusaamista. Tavallisesti sillä on tarkoitettu oppilaan oppilaaseen kohdistamaa kiusaamista, mutta koulukiusaamiseksi voidaan nimittää myös opettajien välistä työpaikkakiusaamista tai oppilaan ja opettajan välistä kiusaamista. Kiusaaminen ei ole luokan muusta sosiaalisesta elämästä irrallaan oleva asia, vaan se liittyy usein kokonaisvaltaiseen “ihmisarvon menetykseen vertaisryhmässä”.[2] Härnäämistä, joka kohdistuu milloin keneenkin oppilaaseen, ei useinkaan pidetä varsinaisena koulukiusaamisena, mutta jos se kohdistuu jatkuvasti samaan oppilaaseen, ja kohde on alistetussa asemassa, niin kiusaamisen tunnusmerkit täyttyvät. Koulukiusaaminen voi olla uhrilleen henkisesti hyvinkin vahingollista ja saattaa aiheuttaa jopa aikuisikään asti säilyviä traumoja." (Lähde: Wikipedia)

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Teatterissa: Joulu on ihmisen paskinta aikaa

Perjantaina Riihimäen Teatterissa katsomassa komedia (?) Joulu on ihmisen paskinta aikaa. Tämä
taisi olla toinen osa Heidin työpaikan pikkujoulua, mutta alun perin minun ehdotukseni (jonka esitin silloin pikkujoulun osassa 1/2). Melkein pelkän nimen perusteella sitä ehdotin, mutta olihan siitä syksyn mittaan myös pari lehtijuttua, ihan yllätyksenä näytelmä ei tullut.

Pääjuonena on tarina sisarusten Jari (Jukka Kuronen) ja Silja (Maija Silander) Salakan välirikosta, joka joulun aikaan näkyy tietenkin selvemmin kuin muulloin. Jari on maankuulu drag-artisti Queen Hyacinth, jota sisko ei oikein ymmärrä. Joulua ilman maailmalla viihtyviä lapsiaan viettävä pastoripariskunta yrittää korjata sisarusten välejä kutsumalla nämä laulamaan kauneimpia joululauluja, ja vaikka ensin siinä ei näytä hyvin käyvän, niin lopussa kaikki on ainakin paremmin.

Tarinaa kerrotaan välillä myös lapsuuteen sijoittuvilla takautumilla; ala-asteen joulujuhla; prinsessaleikki kotona; kiusaamista Jarin erilaisuuden vuoksi, joka oli erityisen raskasta Siljalle. Takautumat alkavat ja loppuvat saumattomasti, silti erottuvat selvästi ja selventävät syitä sisarusten välirikkoon; kumpikin muistaa tapahtumat eri tavalla, eri asiat ovat olleet merkityksellisiä.

Paljon lava-aikaa sai myös stand-up-koomikkoa esittänyt Ilona Pukkila, joka veti roolinsa todella aidosti; hän voisi aivan hyvin esiintyä siinä roolissa myös livenä missä vain. Oli hänellä pari muutakin roolia, muutenkin koko näytelmässä oli vain viisi esiintyjää, rooleja paljon enemmän.

Jotain pieniä epäkohtia oli kronologiassa; pastoripariskunta vietti jo jouluaattoa, ja vasta sen jälkeen laulettiin kauniita joululauluja. Niitähän ei tosielämässä silloin enää lauleta.

Mutta muuten oli hyvä. Melko erikoinen konsepti kyllä, näytelmää, farssia, stand-upia ja vähän drag showtakin. Hauska, nauraa sai paljon, mutta oli myös vakavia hetkiä. Pisti myös miettimään omaa lapsuuttaan. Ehdottomasti suosittelen, saa nähdä ottaako joku muu teatteri tämän ohjelmistoon joskun jonkun toisen joulun alla.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Amerikkalaiset pannukakut

Olen näitä tehnyt ennenkin, ja aina etsin ohjetta täältä blogistani, mutta ehkä en ole sitä tänne laittanut. Siis ennen kuin nyt:

3 munaa
2-3 rkl fariini- tai tummaa sokeria tai juoksevaa hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
3 dl maitoa
2 dl piimää tai kermaviiliä
½ dl voisulaa tai öljyä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki
kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä. Paista lättypannulla.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Max Barry: Jennifer Valtiovalta

Tämä on kirja, josta en ole aivan varma olenko lukenut sen joskus. En millään muista, mutta "15 vuotta työttömänä" -kansiossa tietokoneellani on kirjasta pari sitaattia:

"Ennen kuin USA-maista poistettiin verot, niin jos joku oli työttömänä, niin valtio otti rahaa työssäkäyviltä ja antoi sen työttömälle. Siis, niinku, mitä hyödyttömämpi oli niin sitä enemmän sai rahaa.

Jotkut pitävät veroja hyvänä juttuna, koska siten saadaan rahaa ihmisille joilla ei sitä ole. Mutta sellaiset ihmiset ovat laiskoja tai typeriä niin että miksi heille pitäisi antaa muiden rahoja."

Näin lausuu kirjassa Hayley McDonald's kouluesitelmässään kapitalismin hyvistä puolista. Hänen sukunimensä on McDonald's, koska hän käy ko. yrityksen omistamaa koulua.

Kuten siitä jo arvata saattaa, kirja (kirjoitusvuosi 2003) sijoittuu määrittelemättömään lähitulevaisuuteen, jossa maailma on jakautunut USA-maihin, muihin kuin USA-maihin (EU ja Kiina) sekä sekalaisiin eli tuntemattomiin (suurin osa Afrikasta ja Lähi-Itä). USA-maissa jopa hallinto on yksityistetty, verot poistettu kokonaan, kaikki käyvät töissä (tai koulussa) ja saavat sukunimensä sen mukaan. John Nike tai Billy NRA voivat tappaa jonkun ja riittää, kun korvauksista sovitaan uhrin lakimiehen kanssa. Ei yhteiskunnan sekaantumista asioihin.

Kirjan nimihenkilö Jennifer on todella sukunimeltään Valtiovalta, sillä hän on töissä jonkintapaisessa hallinnon jäänteessä. joka yrittää puuttua räikeimpiin yritysten väärinkäytöksiin, kuten murhiin markkinointikampanjointitarkoituksessa.

"Katsokaan, minä en suunnittele tässä ensi vuoden mainoskampanjaa, vaan minä haluan päästä eroon Valtiovallasta, joka on kaikkien aikojen suurin este kaupankäynnille. Sitä ei voi tehdä ilman että sattuu kaikenlaista ikävää. Aivan, joitakin ihmisiä kuoli, Mutta ajatelkaa hyötyä! Tehkää kustannus / hyötyanalyysi! Ehkä jotkut teistä ovat unohtaneet mitä yhtiöt oikein tekevät. No, minäpä muistutan: ne tekevät niin paljon rahaa kuin mahdollista. Jos ne eivät siinä onnistu, sijoittajat kaikkoavat. Niin yksinkertaista se on. Me olemme kaikki pelkästään rahasammon rattaita."

Kirjassa on globalisaatiokritiikkiä, mutta enimmäkseen se on melko tavallinen rikosjännäri. Ei huono lajissaan, mutta ei tainnut aikanaan myydä kovin hyvin, koska muita australialaisen Max Barryn teoksia ei ole suomennettu.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Toisenkin kerran (melkein) onnistuneet piparit

Tein viime vuonna pipareita vähän eri tavalla kuin ennen, ja ne onnistuivat hyvin, eivät siis venähtäneet paistossa. Eilen oli tavoitteena tehdä yhtä onnistuneesti, mutta jostain syystä vähän lipsui; pari pellillistä paistui vähän liikaa, koska en huomannut laitttaa ajastinta päälle. Viime vuonna testattu 5 minuuttia oli liikaa, nyt lopulta riitti 3,5 min (tai sitten vaan uuni oli liian kuuma).

Paraisten piparit

3 dl siirappia
4 dl sokeria
500 g margariinia
4 tl kanelia
4 tl inkivääriä
4 tl neilikkaa
2 tl suolaa
4 munaa
4 tl soodaa
1 kg jauhoja

Siirappi, sokeri, mausteet ja margariini kiehautetaan, annetaan jäähtyä, lisätään muut aineet ja sekoitaan hyvin. Annetaan jäähtyä jääkaapissa yön yli, mieluiten jossain laakeassa astiassa (esim. iso vuoka) leivinpaperin päällä, niin sen käyttäminen on helpompaa.

Taikinaa kannattaa ottaa esille mahd. vähän, ettei se pehmene liikaa. Leivotaan pipareiksi (vahvuus n. 3 mm) ja paistetaan 200 asteessa 3,5 -5  minuuttia.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Pinkkiä ja pingviinipurkki

Joka kuukausi löytyy jotain edellistä vähemmän, mikä on ihan hyvä. Tarkoitus ei ole lopettaa ostamista kokonaan, mutta nyt on alkanut oppia, että juuri mitään ei oikeasti tarvitse. Siis ei ainakaan vaatteita, koruja, laukkuja, kenkiä... on vain niin vähän mahdollisuuksia käyttää mitään "hienompaa". Mutta tässä kuitenkin marraskuun kirpparilöytöjä, osa 54:
  • Desigual-laukku 2,70 € !!!
  • Pingviini-karkkipurkki
  • Jan Vis -sarjan muki
  • Pinkki H&M -juoksutakki
  • Seeprakuvioiset H&M-shortsit
  • Musta ruma ankanpoika -pehmo
P.S. Eilinen lääkärikäynti - työkykyselvityksen alku - oli pelkkää puhetta. Lähetteitä ehkä tulee sinne ja tänne, mutta myöhemmin. Erityisesti harmitti, että kaikkien papereiden piti olla paikalla enkä siksi ottanut mukaan sitä mappia, jonka yleensä otan. Ja sitten niitä papereita ei kuitenkaan ollut, ja nyt ne pitää lähettää postissa tai viedä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Työttömyyskatsaus 10-11/2016

Juuri kun oli vähän selvinnyt siitä kauheasta ajatuksesta, että kohta joutuu kolmen kuukauden välein todistelemaan kelpaamattomuuttaan työmarkkinoille peläten millaisen karenssin milloinkin saa - sillä töitähän ei saa eikä kuntouttavaan työtoimintaankaan kaikki mahdu ja työkokeilupaikka pitää itse hakea - niin tulee jotain paljon, paljon kauhistuttavampaa. Jotain sellaista, että oikeasti järkytyin:

Työttömät joutuvat vapaaehtoistöihin – hallituksen työryhmältä mullistava ehdotus (Taloussanomat 18.11.2016)

Samaan aikaan, kun julkisuudessa on keskitytty ensi vuonna alkavaan perustulokokeiluun, hallitus on kehittänyt kulisseissa varsin toisenlaista uudistusta suomalaiseen sosiaaliturvaan.

Juha Sipilän hallitus on nimennyt yhdeksi kärkihankkeekseen ”osallistavan sosiaaliturvan mallin luomisen”, ja ehdotusta uudesta mallista on hallituksen toimeksiannosta kehittänyt tänä vuonna professori Heikki Hiilamon johtama tutkijaryhmä.

Ryhmä on laatinut ennen kaikkea Hollannin esimerkin pohjalta ehdotuksen, joka mullistaisi Suomen tukijärjestelmän: siinä missä perustulo tekisi perusturvasta kaikille suomalaisille vastikkeettoman, tutkijoiden ehdottama ”osallistumistulo” tekisi työttömyystuista täysin vastikkeellisia.

"– Työttömän pitää osoittaa, että hän ansaitsee tuet. Tässä mallissa ei ole varsinaisia sanktioita, vaan osallistuminen on ehto koko tuen saamiselle.

Työtön sopisi itselleen sopivasta ”osallistumistoiminnasta” sosiaalityöntekijän kanssa.

– Jos mikään neuvottelu sosiaalityöntekijän kanssa ei tuota tulosta, henkilö siirtyy toimeentulotuelle, josta taas voi aina palata osallistumistuen piiriin."

Tämä on jotain täysin käsittämätöntä. Kaikki työttömien haastatteluprosessit, perustulokokeilut...kaikki turhaa. Miksi on käytetty tuhansia työtunteja näidenkin suunnitteluun, kun taustalla on koko ajan suunniteltu tällaista lopullista ratkaisua? Sillä sitähän se on.

Tämä uutinen vaiettiin viikon aikana kummasti. Hyvin vähän poliitikkojen kommentteja, tietysti kokoomuksen edustajilta kannattavia, mutta ei vastustavia.

Sen sijaan SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ehdottaa työttömien aktiivimallin eli niiden kolmen kuukauden haastattelujen valmistelun lopettamista.

"Eloranta arvioi, että mallin valmistelu nykymuotoisena on yhteiskunnan voimavarojen tuhlausta ja työttömien hyppyyttämistä, kun sote- ja maakuntauudistus joka tapauksessa lakkauttaa TE-toimistot vuonna 2019." (Aamulehti 24.11.2016)

Niin, tätä minäkin ehdin ihmetellä. Ensin päätetään haastatteluista, ja ehdotetaa niiden järjestämistä yksityisissä firmoissa. Sitten todetaan, ettei se käy, koska niillä ei ole oikeutta antaa karenssipäätöksiä. Ja sitten muutama viikko myöhemmin ilmoitetaan koko TE-toimistosysteemin yksityistämisestä. Yhtäkkiä yksityisomisteisillä yrityksillä olisikin oikeus päättää työttömien kohtalosta? Siinä välissä täytyisi muuttaa lakia, mutta sehän ei hallituksen mielestä ole mikään ongelma.

Ja kun marraskuuta on enää muutama päivä jäljellä, ilmestyy Suomen Kuvalehdessä juttu Kelan uudesta pääjohtajasta Elli Aaltosesta otsikolla "Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?"

Niin, miksiköhän? Ehkä siksi, ettei ilman rahaa ihminen voi olla.

”Minua koukuttaa hirveästi ajatus, että tulisimme vähän ulos sosiaaliturvalokerosta ja hakisimme kumppaneita täältä työllisyydestä, sosiaali- ja terveyspalveluista ja koulutuksesta. Hakisimme triangelia, jossa kykenisimme näkemään, että hei, jos vaikka työttömyyspäivärahalla oleva työllistetään työpajalla, niin antaa mennä. Ja jos tuo laatikko puolestaan antaa syrjäytyvälle nuorelle koulutuksen ja sitä kautta osallisuuden, niin menköön. Haluaisin luoda väyliä, joissa palkitsevuus olisi vahvempaa kuin rangaistavuus.”

Käsittämätöntä jargonia. "Työllistetään työttömyyspäivärahalla työpajalle, antaa mennä"??!! Antaa mennä, siis minkä tai kenen? Ilmeisesti myös ilman sitä 9 euron päiväkorvausta.

Tietenkin Aaltonen kannattaa tuota alussa mainittua, uutta huikean loistavaa, suorastaan häikäisevän ihanaa ehdotusta osallistavasta sosiaaliturvasta.

"Kaikille töitä ei riitä eivätkä kaikki ole sitä kykeneväisiä tekemään, mutta Aaltosen mukaan ihmisillä on silti oltava mahdollisuus kokea osallisuutta. Työpajoja tai oppisopimusta voisi tarjota esimerkiksi julkinen sektori, jossa on ”paljon tekemätöntä työtä”. Sitä voisi Aaltosen ajatuksissa olla esimerkiksi ympäristöhuollossa – siis siinä kuuluisassa risusavotassa – sekä palvelusektorilla."

Kaikki eivät ole kykeneväisiä töitä tekemään, joten heille sopii tarjota työpajatoimintaa tai mieluiten sitä risusavottaa? Pitkäaikaistyöttömän voisi myös velvoittaa etsimään itselleen oppisopimuspaikan, joka - ihan vain faktana - on miljoona kertaa mahdottomampaa kuin tavallisen työpaikan löytäminen.

Kaiken kaikkiaan: todella kamalaa!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kolmen viikon urakka

Taas kirpparipöytä täytetty, tai ainakin rkki; pöytään jäi kummasti tilaa. Mutta on sinne vielä tavaraa vietäväksi, kunhan nyt menisi ensin kaupaksi jotain.

Pari viikkoa varasin aluksi, ja sitten vielä yhden lisäviikon. Vaatteita olisi vaikka kuinka paljon, ja kirjojakin iso kasa. Joulutavaraa ei sitten ollutkaan niin paljon kuin luulin...

P.S. Eilen tuli kauan (yli puoli vuotta) odotettu soitto: ensi viikolla on varattu aika lääkärille työttömien terveystarkastukseen.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Teatterissa: Cabaret

Eilen Tampereen Työväen Teatterissa Cabaret-musikaalia katsomassa. Tämä oli minun valintani,
ihan ehdoton nähtävä, liput ostettu yli puoli vuotta sitten.

Tämä oli varmaan (toistaiseksi) vanhin kaikista näkemistäni musikaaleista, se sai ensi-iltansa Broadwayn Broadhurst-teatterissa 20.11.1966 eli eilen tasan 50 vuotta ja yksi päivä sitten! Kuinka sattuikin valikoitumaan päiväksi juuri tämä... Ja vielä viikko sen jälkeen, kun olin lukenut Olavi Paavolaisen kirjan Kolmannen valtakunnan vieraana. Näillä kun on tiettyä yhteyttä...

Cabaret on luettavissa klassikkomusikaaleihin, sen kappaleet Willkommen, Money ja nimikappale Cabaret ovat jostain syystä tuttuja ainakin minulle ties mistä saakka.

Musikaali perustuu Christopher Isherwoodin kirjaan Goodbye to Berlin (1939), josta tehtiin näytelmä 1951 ja myös elokuva 1972. Elokuvan haluaisin kovasti nähdä, tietääkseni sitä ei ole esitetty Suomen kanavilla ikinä, ellei sitten ennen vuotta 1983.

TTT:n esitys oli tietenkin ammatillisesti loistava; vuorosanat, laulu, tanssi ja tekniikka kulkivat niinkuin tuon tason teatterissa kuuluukin. Miinus taas akustiikasta; laulujen sanoista ei aina saanut selvää. Näin on ollut usein ennenkin. Lavastuksessa ja puvustuksessa muutama hieno ratkaisu

Juoni ei ollut kovin kummoinen, kahden parin - vanhemman ja nuoremman parisuhteista - mutta taustalla ja läsnä tuleva tuho, jonka joku aavisti, joku ei, mutta jolle kukaan ei tuntenut voivansa mitään. Musikaalin pohjana olevan kirjakin on siis julkaistu jo ennen sotaa, joten lopputulos saati itse sota oli kirjottajallekin vain aavistus. Mutta selkeä sellainen, olihan tuleva nähtävissä Saksassa koko kolmekymmenluvun.

Loppukohtaus oli huikea, vaikuttavin minkä olen ikinä nähnyt. Koska tuskin kukaan tätä lukeva on menossa musikaalia katsomaan, voin paljastaa että lavalle putosi aika iso kone...

Niin ja vaikka käsiohjelma maksoi paikan päällä 7 €, niin issuusta sen voi lukea ilmaiseksi: https://issuu.com/teatteri/docs/cabaret_k__siohjelma?e=2213464/38317040

perjantai 18. marraskuuta 2016

Teatterissa: Jääkuvia

Keskiviikkona käytiin katsomassa kutsuvieraina Wilnun eli Willan nuorisoteatterin esitys Jääkuvia Vanhan
Willatehtaan Studio Donnerissa. Näytelmä perustuu Kristian Smedsin tekstiin; ennemminkin kuin näytelmä, se on sarja monologeja ja dialogeja; yhdeksän kuvaa ihmisen elämästä.

Teksti oli paikoin todella rajua eikä alaikäisille sopivaa, vaikka näyttelijöistä osa olikin. Ihmissuhteisteista, perheestä, historiasta, koulusta... kouluun sijoittuva kuva oli ehkä monipuolisin: ammatinvalinnanohjausta työttömäksi ja vaivaantunut terveystiedonopettaja sekä tappavan masentavaa historiaa.

Näyttelijät olivat hyviä, ei minkäänlaista takeltelua tai arastelua; hyvähän se on että oppivat esittämään luontevasti myös vaikeita aiheita eikä pelkkää komediaa.

Itse en ehkä olisi tätä valinnut, mutta kutsuttuna toki menen katsomaan (melkein) mitä vain. Silti ei tarvinnut katua.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Olavi Paavolainen: Kolmannen valtakunnan vieraana

Etsin jostain syystä tätä kirjaa ensin kaunokirjallisuuden hyllystä, kunnes huomasin, että sehän on tietokirjoissa (en muistanut katsoa hyllynumeroa PallasProsta).

Kyseessä siis on Tulenkantajat-ryhmään kuuluneen Olavi Paavolaisen matkakertomus vierailusta Saksaan vuonna 1936. Kirja on todella siis kirjoitettu ja julkaistu tuolloin, siinä ei ole mitään myöhemmin lisättyjä kommentteja tai jälkiviisauksia.

"Vaikka olen ollut vieraana, en ole pelännyt puhua suutani puhtaaksi näkemästäni ja kuulemastani. Kirjani on yksipuolinen, sillä olen astunut Kolmanteen Valtakuntaan paraatiovesta enkä keittiön portaita. En arvostele keskitysleirejä enkä juutalaisvainoja, koska minulle ei ole näytetty kumpiakaan."

Paavolainen oli kutsuttuna vieraana Travemünden Saksalais-Pohjoismaisessa kirjailijakodissa, Dichterhausessa, josta tuolloin vastasi Kolmannen Valtakunnan Kirjallinen Kamari. Yhteensä kirjailijoita oli Pohjoismaista viisi ja Saksasta kolme. Paavolainen myöhästyi täpärästi Berliinin olympialaisista, mutta osallistui muiden vieraiden kanssa järjestettyihin retkiin, merkittävimpänä Nürnbergin puoluepäiville. "Uuden ajan - uuden keskiajanko? - hämärä vallitsee ympärillä."

Hän on tietysti vaikuttunut puoluepäivien jättiorganisaatiosta ja valoshowsta, mutta näkee myös tulevan: "Uuden maailmansodan leimahtaessa tiedän olleeni mukana sen syntysanoja lausuttaessa".

Suurin osa kirjasta onkin juuri viikon kestäneiden puoluepäivien paraatien ja kokousten kuvailua, sekä havainnointia niiden osallistujista. Erityisesti Paavolaista häiritsee natsien suhtautuminen naisiin:

"Kolmannen Valtakunnan henki on periaatteessa niin johdonmukaisesti vähentänyt, etten sanoisi halveksinut, naisen arvoa yhteiskunnassa ja valtiossa, että tämän väheksymisen on täytynyt jo syöpyä sikäläisten miesten veriin.

Näistä asioista voi laskea leikkiä, niille voi nauraa ja niitä voi ihmetellä. Mutta monta kertaa sattuu myös hetkiä, jolloin nauru tyrehtyy - jolloin näkee edessään aavemaisen perspektiivin uuteen maailmaan, jossa pimeät ja väkevät luonnonvoimat muuttavat ihmisten kohtaloita."

Lukija saattaa mielessään sijoittaa sanan "nainen" paikalle sanan "työtön" eikä voi muuta toivoa kuin olevansa väärässä. Myös puheet "uuden, terveen kansakunnan kasvattamisesta" suoraan natsipropagandasta ovat ilmestyneet työttömien vastaiseen kampanjointiin. Näin Jari Ehnrooth 23.10.2016 kolumnissaan Hyvitysvaltion syy ja seuraus Ylellä:

"Jos halutaan lisää vastuullisia ja vapaita ihmisiä, tarjottakoon työttömille henkilökohtaisesti velvoittavia työllistämis- ja sosiaaliturvasopimuksia. Sillä tavoin – hyvin toimintaan sitouttamalla – valmennetaan tervettä, elinvoimaista, osaavaa ja kyvykästä kansakuntaa, jonka jäsenet voivat menestyä myös globaalissa kilpailussa."

Ja väheksyminen ja halveksiminen kohdistui Paavolaisen huomioissa sentään vain naisiin, juutalaisiin tuolloin (1936) kohdistuneesta vihapuheesta ja vihasta ei jostain syystä ole esimerkkejä. Ehkä pohjoismaiset vieraat pidettiin niin tiukasti etukäteen suunnitellussa ohjelmassa, ettei vapaaseen kuljeskeluun ollut mahdollisuuksia?

Mielenkiintoinen kirja, vanhahtavan kielen ja alkupuolen pitkästyttävien kuvailujen vuoksi alussa vähän tahmea lukea, mutta sitten teksti alkoi vetää. Suositeltava.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Historian havinaa, osa 3

Samapa tuo, mikä hallitus on kuvassa:
sama asenne työttömiä kohtaan jo vuodesta...
"Uusi käsitteistö on luonut uudenlaisen byrokratian, jossa ihmiset joutuvat määrittelemään itsenään täysin outojen käsitteiden kautta. Puhe kilpailukyvystä, osaamisesta ja innovatiivisuudesta ei kuitenkaan tuota näitä asioita, vaan lopputuloksena on täysin keinotekoinen tehokkuuden illuusio."

Vielä löytyi työttömyysarkistosta 15.4.2005 julkaistu juttu otsikolla "Yritysten kieli valtasi politiikan". Valitettavasti en ole kirjannut muistiin, missä se on alun perin julkaistu, enkä kirjoittajakaan; aihe ei kuitenkaan ole lainkaan vanhentunut. Ja juttu todistaa myös, ettei suhtautuminen työttömiin ole muuttunut: "Nykyään ei nähdä ongelmana niinkään siitä, että työpaikkoja ei ole, vaan ongelmaksi nähdään ennen kaikkea työnhakijan passiivisuus ja häntä kannustetaan ottamaan kantaakseen esim. yrittäjyyteen kuuluvia riskejä." Eli näin jo yli 11 vuotta sitten...

Yritysten kieli valtasi politiikan

Sana ”kilpailukyky” välähti 1980-luvulla hallitusohjelmissa muutaman kerran. Nykyisessä hallitusohjelmassa sana esiintyy yli 30 kertaa. Markkina- ja talous sanasto ei kuitenkaan pysy pelkästään paperilla, vaan se kuuluu kaikessa päätöksenteossa.

Politiikan kieli kertoo koventuneista asenteista

Helsingin yliopiston tutkija Anu Kantola on tutkinut hallitusohjelmia aina Koiviston toisesta hallituksesta saakka. Kantolan mukaan yrityksissä käytetty kieli on valunut nopeasti politiikkaan. Hallitusohjelmat ovat Kantolan mukaan muuttuneet eniten Lipposen aikana ja jyrkimmin nyt Jäätteenmäen - Vanhasen hallitusohjelmassa. Kantolan mukaan yhteiskunnasta on tullut markkina-alue, jota valvoo vankka kuri.

Nykyään kansalainen nähdään markkinoiden osana ja jokaisen tulisi olla tietoinen omasta markkina-arvostaan ja pyrkiä kohottamaan sitä kaikin keinoin. Ajatusta toteutetaan jo lapsuudesta lähtien esim. erilaisin itsearviointimallein.

Kantolan mukaan nykyään on vallalla teknokraattinen käsitys koko yhteiskunnasta. Yhteiskunta nähdään eräänlaisena koneena, jota voidaan johtaa teknologisesti. Teknokraattisessa yhteiskunnassa kansalaisen rooli on passiivinen toteuttaja eikä aktiivinen toimija. Kansalainen ei voi enää osallistua keskusteluun politiikan tavoitteista, koska tavoitteet on määritelty ja perusteltu valmiiksi ylhäältä päin. Politiikan vaihtoehdot hämärretään taloustermein.

Kilpailukykypuhe toi myös kuripuheen politiikan osaksi. Kun yrityksissä puhuttiin alun perin todellista osaamista ja innovaatioita korostaen, niin politiikassa kilpailukykypuhe on muotoutunut byrokraattiseksi hallinnan illuusioksi. Valtion hallinnossa on kehitelty mitä monimutkaisimpia innovatiivisuuden ja tehokkuuden mittareita. Uusi käsitteistö on luonut uudenlaisen byrokratian, jossa ihmiset joutuvat määrittelemään itsenään täysin outojen käsitteiden kautta. Puhe kilpailukyvystä, osaamisesta ja innovatiivisuudesta ei kuitenkaan tuota näitä asioita, vaan lopputuloksena on täysin keinotekoinen tehokkuuden illuusio.

Myös työttömyysongelman fokus on siirtynyt rakenteellisesta näkökulmasta yksilöön itseensä. 1990-luvun puolivälistä lähtien työttömyys on alettu nähdä työttömän ongelmana. Nykyään ei nähdä ongelmana niinkään siitä, että työpaikkoja ei ole, vaan ongelmaksi nähdään ennen kaikkea työnhakijan passiivisuus ja häntä kannustetaan ottamaan kantaakseen esim. yrittäjyyteen kuuluvia riskejä.

Kantola uskoo, että vallan liukuminen pois politiikan perinteiseltä kentältä ei ole ollut poliitikkojen tavoite. Monet ovat jo huolestuneita nykyisestä kehityksestä. Moni poliitikko todennäköisesti kärsii siitä, että hänellä ei ole mahdollisuutta nostaa esille todellisia vaihtoehtoja kilpailukykypuheen rinnalle.

Kilpailukykypuhe on tuottanut globaalissa maailmassa varsin yhtenäisen kansallisen käsitteen. Kilpailukyky on nyt Suomea yhdistävä aate, joka hämärtää kansakunnan sisäiset ristiriidat, toteaa tutkija Anu Kantola.

Anu Kantola on kirjoittanut aiheesta artikkelin toukokuun alussa ilmestyvään Risto Heiskalan ja Eeva Luhtakallion kokoamaan kirjaan, "Miten Suomesta tuli kilpailukyky-yhteiskunta?"


torstai 10. marraskuuta 2016

Minun vaalianalyysini

Pari päivää piti sulatella, ennen kuin sai ajatuksia edes vähän kasaan tästä vuoden katastrofista: USAn presidentinvaaleista. Kun oli selvinnyt siitä järkytyksestä, että Donald Trumpin kaltainen öykkäri yleensä valittiin republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi ja seurannut hänen kannatuksensa nousua, ei tiistain vaalitulos ollut enää niin valtava yllätys.

Tokihan olin toivonut, että Hillary Clinton voittaisi vaalit. Ja hänhän sai enemmän ääniä kuin Trump, mutta USAn älyttömän vaalitavan vuoksi hävisi silti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kuinka monta kertaa näin pitää käydä, ennen kuin muuttavat siellä vaalitapaa?

Vaalitulos vertautuu (vain isommassa mittakaavassa) Suomen eduskuntavaalien "jytkyyn" eli Perussuomalaisten yllättävään vaalimenestykseen v. 2011. Ylen Politiikkaradiossa 9.11. Lenita Toivakka kutsuikin Trumpin vaalivoittoa "trytkyksi", Äänestäjät olivat tyytymättömiä yhteiskunnan nykytilaan ja uskoivat populistisia vaalipuheita ja -lupauksia. Tietenkin käy niin, ettei Trump (kuten ei Timo Soinikaan) pysty lunastamaan lupauksiaan, ja kannatus laskee nopeastikin. Neljän vuoden päästä häntä ei todennäköisesti valita uudelleen kun totuus on paljastunut.

Perussuomalaiset lupasivat voittaessaan "heittää Suomesta pois kaikki maahanmuuttajat ja pakolaiset, joiden työt sitten jäisivät suomalaisille työttömille" (anteeksi yksinkertaistus, mutta näinhän se oli). Vaikka suomalaisilla on ilmainen pääsy hakemaan tietoa ja faktaa, monet sitä eivät selvästikään tehneet, vaan äänestivät hyväuskoisesti PerSuja. Ja pettyivät, kun lupauksia ei täytytty ja samaan aikaan iski vielä historian suurin turvapaikanhakijaryntäys.

No, jos PerSujen äänestäjät olisivat vaivautuneet miettimään asiaa tarkemmin, he olisivat voineet ihan itse huomata, että a) yksi puolue ei voi yksin tehdä kovin suuria päätöksiä, b) isolla osalla Suomessa asuvilla entisillä pakolaisilla (esim. somalit) on joko pysyvä oleskelulupa tai jopa kansallisuus (suuri osa on myös syntynyt Suomessa) eikä ole mitään laillista mahdollisuutta "heittää" heitä pois maasta ja c) valitettavasti varsinkin somalien työttömyysprosentit ovat huikeita, heiltä ei kovin montaa työpaikkaa suomalaisille pitkäaikaistyöttömille irtoaisi.

Trump lupasi vaalikampanjassaan amerikkalaisille samankaltaista: heittää maasta ulos laittomat siirtolaiset (enimmäkseen Meksikosta ja muista Väli-Amerikan maista), rakennuttaa muuri Meksikon rajalle sekä tuoda takaisin (metalli- ja autoalan) työpaikat, jotka on siirretty tuotantokustannuksiltaan halvempiin maihin.

USAssa on arviolta noin 12 miljoonaa laitonta siirtolaista. Mahtoiko kukaan Trumpin äänestäjä todella miettiä, miten tuollainen ihmismäärä poistetaan maasta ja mitä siitä seuraa? Eipä tainnut.

Entäs se muuri? Rajalla on jo nyt järeää piikkilanka-aitaa, josta tosin mennään sekä läpi että ali. Muurin rakentamisen jälkeen yritettäisiin myös ali, ja ohi, eli meren kautta. Laiton siirtolaisuus on kyllä ongelma monella tavalla, myös niille jotka ovat onnistuneet pääsemään rajan yli ja asuneet jo vuosia USAssa. Mutta ratkaisu on joku muu kuin muuri tai harkitsematon ulosheitto.

Ja ne työpaikat? Eivät tule takaisin presidentin päätöksellä eikä vaatimuksella.

Mikä sitten on Suomelle pahinta? Pitää muistaa, ettei USA edelleenkään ole diktatuuri eikä sellaiseksi muuttumassa, itänaapurissa sen sijaan on yksi sellainen. Ja se on Suomelle edelleen yhtä vaarallinen tai vaaraton riippumatta siitä, kuka USAn presidenttinä on. Natoon Suomen olisi pitänyt tietenkin liittyä jo ajat sitten, mieluiten vuonna 1995 Natoon eikä EUhun. Mutta kun ei niin ei, Suomi halusi "pitää mahdollisuuden avoinna" ja olisi pitänyt seuraavat neljä vuottakin, mikäli Clinton olisi valittu. Nyt saattaa olla liian myöhäistä, tai ainakin seuraavat neljä vuotta mahdotonta.

Myös taloustaantumaa on ennustettu Trumpin valinnan vuoksi. Minä kysyn, että mitä taantumaa? Olen elänyt samaa taantumaa jo vuodesta 1992...että se siitä taantumasta!

Itse en muuta suhtautumistani Yhdysvaltoihin tämän vuoksi, olisin edelleen valmis matkustamaan sinne koska vain. Ensi vuodeksi suunnittelmani matka toteutui jo alkukesästä, silloin sanoin vitsinä, että pitää mennä nyt; jos Trump valitaan presidentiksi, niin ei tiedä pääsekö sinne enää ensi vuonna. Valitettavasti vitsi muuttuikin todeksi, ainakin sen valinnan osalta.


torstai 3. marraskuuta 2016

Viime viikonloppu

Todella yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla päädyimme viikonloppuna viettämään miniloman ja yön hotellissa Tampereella (Heidin luokkakokous siihen oli osasyyllinen). Minulle sitten jäi ilta aikaa valokuvailla Tammerkosken ympäristöä, ja hyviä kuvia sainkin vaikka itse sanonkin.

Lauantaina käytiin niillä parilla peruskirpparilla, joilla aina Tampereella, mutta löysin vain eurolla pussillisen kuusenkoristeita. Ja niistäkin halusin vain yhden, muut menevät jatkokäsittelyyn eli myyntiin. Stockmannilla oli pakko käydä ihastelemassa joulukoristeita, kaksi päätyi ostoskassiin.

Kahvilla ja munkilla ensin Pyynikin näkötornilla, ja sitten vammalalaisen Pyymäen leipomon Oma-kahvilassa. Kahvila on aika uusi, ja sen konsepti on aika erikoinen ainakin minun mielestäni. Pyymäen leipomohan on vanha yritys, ja sen tuotteet ovat aina olleet tosi herkullisia. Erityisesti rosinamunkki on jo lapsuuteni herkku, ja kristallipulla, omenakimara ja perinteinen possumunkki vievät kielen. Puhumattakaan käpykakusta, joka vuosien aikana ehti jo muodostua perinteiseksi syntymäpäiväkakukseni, mutta joka olosuhteiden vuoksi on valitettavasti siltä paikalta pudonnut...

No, se konsepti: kahvila on sisustettu todella hienosti, on valkoista ja hopeaa, kristallikruunuja ja peilejä...jotka viestivät laadukkuudesta, myös antavat viestin, että paikka olisi kallis. Ja sitten kuitenkin on siihen ympätään jonkinlaista Starbucks-fiilistä: (muka)liitukirjoituksella mainostetaan, että paikassa on ilmanen WiFi, ja niin varmaan onkin, seinänvieruspenkillä istui asiakkaita läppärien kanssa. Kaksi vähän keskenään riitelevää kahvilamallia.

Suosittu paikka näytti olevan; ekan kerran kun ovesta vilkaistiin, jono oli melkein kadulle. Tultiin sitten tunnin kuluttua uudelleen, niin vähän oli tullut tilaa. Ja tietenkin syötiin ne rosinamunkit. Ja siitä hintatasosta en sano mitään, kahvi ja munkki kahdelle noin kympin, samaa tasoa kai muuallakin.
Vasemmalta: rosinamunkki, Stockan joulukoristeet, P-Hämpin valokuvio
Erityisesti pitää myös muistaa mainita Hämpin Parkki, eli uusi ja kohuttu parkkihalli, jossa auto vietti yön. Tosi syvällä, tosi valoisa, isot viistot parkkiruudut... jos kävisin vielä Tampereella niin usein kuin ennen, veisin auton aina sinne enkä Koskikeskuksen parkkihalliin. Niin, ja sinne oli sijoitettu myös valokuvioita, jotka aiemmin olivat kaduilla Valoviikkojen aikana.

Hotelli Cumulus Koskikadun huone oli pieni mutta riittävä, hintaan sisältyvä aamianen mustamakkaroineen liiankin riittävä, kuntosalilla kävin sekä illalla että aamulla juoksumatolla, illalla myös saunassa. Olisi ollut poreallaskin, mutta ei tietenkään uimapukua mukana.

Sunnuntaina poikkeaminen Ikeaan, jotain uutta oli sielläkin mutta en sentään ostanut mitään. Enkä edes Herman's Second Handista Hämeenlinnasta, josta yleensä aina on löytynyt jotain.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Jotain jouluista jo

Taas kirpparipöytä varattu ensi kuussa; myyntiin menevän tavaran etsiminen ja hinnoittelu on
hillinnyt ostamista aika reilusti (eikä mitätön vaikutus ole kohta maksuun tulevilla tukevilla lisäveroillakaan). Mutta jotain pientä ja osittain jouluista löytyi, eli lokakuun kirpparilöytöjä, osa 53:
  • 2 pientä Jan Vis -minimukia
  • 2 Stenvallin ankkataulua
  • Minipehmopalloseepra
  • Musta tähti -kuusenkoriste
  • Kuumailmapallo-kuusenkoriste
Kaikkea kummallista kirpparilla -sarjaan ei olekaan tullut päivitystä yli kahteen vuoteen, nyt sitten kaksi:
  1. Olin ostamassa Tingi & Tongi -kirppikseltä pienen pehmolehmän (2 €). Kassa ilmoitti, ettei voi myydä, siinä on väärän kirpparin hintalappu. Aivan oikein, niin olikin: Willan kirppiksen hintalappu, josta oli pöytänumero sutatta yli ja vihreällä kynällä kirjoitettu uusi pöytänumero 115. Uteliaisuuttani kävin katsomassa sen pöydän 115, ja siellähän oli useampikin tavara samanlaisilla väärillä hintalapuilla. Minkälajin tyhmyyttä sekin on, että siirtää vain tavaraa kirppikseltä toiselle vaihtamatta hintalappuja?
  2. Tampereella Radiokirppiksellä sattunutta: pöydässä oli pinkki Kiroileva siili -kylpypyyhe, otin käteen ja avasin nähdäkseni koon ja kunnon ja hinnan (4,50 €), sitten huomasin ja totesin ääneen, että pöydässä oli -50% -lappu, kun saman pöydän ääressä (mutta toisessa päässä) nainen ilmoitti, ettei ole. Hetkeen en ymmär, mikä "ei ole", mutta lopulta tajusin, että pyyhe ei ole puoleen hintaan, koska se ei ole siitä pöydästä vaan muualta ja nainen oli ostamassa sitä, mutta laskenut sen käsistään siihen....tosi hölmöä, olisi sanonut heti kun koskin siihen pyyhkeeseen tai pitänyt sen vaikka kainolossaan jos koria ei ollut.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Marko Nenonen: Lapiolinjalla - Työttömät pakkotöissä 1948 - 1971

Juna hiljaista miestä kuljettaa.
Mitä miettii se mies? Mihin matkustaa?
On ruskea salkku ja takki, kumisaappaat ja lippalakki.

Juna hiljaista miestä kuljettaa.
Kuka onkaan se mies? Mikä on se maa,
se, missä saa katsella yötöntä yötä,
vaan aikuinen mies on vailla työtä?
Ja siihen se loppuu se vapaus.
Vai onko hän poikkeustapaus?

Ja pilvet ne kauaksi kiikkuvat,
joet vierivät, lepikot liikkuvat.
Jää velkainen talo
ja nälkäiset mahat.
Saa lapion myydä,
kun loppuu rahat.

Niin viskovat ne työmiestä riskiä
kuin pikkuista, kurjaa piskiä.
Juna hiljaista miestä kuljettaa,
ja matkan pää on siirtotyömaa.

Oi, armas Suomi, mitä hälle se antaa?
Hän parakin luona patjaa kantaa,
ei paljoa puhu,
vaan takanansa on monta muuta; kokonainen kansa.
(San. Aulikki Oksanen, 1969)

Tätä Kaj Chydeniuksen säveltämää kappaletta Laulu siirtotyöläisestä soitettiin radiossa silloin tällöin (ihan Ylen ykköskanavalla) 70-luvulle, todennäköisesti Kaisa Korhosen esittämänä. Siitä jäi jo silloin mieleeni käsite "siirtotyöläinen", joka avautui vasta myöhemmin luettuani ja kuultuani asiasta enemmän. Laulun sanoista kyllä välittyi jo lapsikuulijalle käsitys, ettei kysymys ollut mistään mukavasta asiasta. Ja Työteekissäkin tämä asia tuli esille...(*

Jonkin verran asiasta oli tietoa Jukka Vesterisen kirjassa Nostalginen vuosikirja, mutta nyt löytyi kokonaan asiaa käsittelevä kirja. Ja hyvä kirja olikin. Voisin melkein lainata sen tähän kokonaan.

"Ennen sotaa työttömille järjestettyjä töitä kutsuttiin hätäaputöiksi. Sodan jälkeen ne olivat työttömyystöitä ja viisikymmenluvulla työllisyystöitä. Työttömille niissä ei ollut eroa."

Siirtotyömaa oli yleensä tie-, joskus silta- tai rautatietyömaa, jonne työttömyyskortistoon ilmoittautuneet (miehet, naisia todella harvoin) lähetettiin rakentamaan ja asumaan parakissa. Nämä miehet työllistyivät kesäisin omilla pientiloillaan, mutta talvisin ei töitä ollut.

Jos työttömäksi ilmoittautui tarpeeksi moni, kunta avasi kortiston ja anoi valtiolta työllisyysmäärärahoja, ja kun ne oli myönnetty, työmaa piti avata heti. Paperien kuntoon saaminen, parakkien siirtäminen ja kunnostaminen sekä muut valmistelutyöt saattoivat siirtää työmaan aloittamisen pitkälle talveen. Ja vielä sitten saattoivat puuttua tiesuunnitelmat.

"Talvisen tienteon rytmi johti siihen, että tiet eivät valmistuneet. Viimeistelytyöt olivat tehtävissä vain kesäisin sulan maan ja poudan aikana. Ne tehtiin varsinaisin työmäärärahoin, ei työttömyysvaroin. Viimeistelytöihin myönnettyjen varojen määrä ei ollut missään järkevässä suhteessa talvisiin varatöihin nähden. Vuoden 1957 lopussa 3000 kilometriä maanteitä oli kesken. Viimeistelyvaiheessa oli 2000 kilometriä.

Vaikka raha jollekin työmaalle aina tuli, usein tietyöt keskeytettiin keväällä ennen kuin viimeistelytöistä oli tehty päätöstä. Se johti siihen, että työmaat suljettiin ja avattiin uudelleen, mikä monimutkaisti järjestelyjä ja aiheutti lisäkustannuksia. Osa ajasta ja rahasta meni uudelleen aloittamiseen, mikä oli pois varsinaisilta töiltä.

Hallituksen ja työllisyyspolitiikan kannalta kesäiset viimeistelytyöt olivat haitallisia. Ne veivät rahoja talven työttömyystöiltä."

Jos ei viimeistelystä, ei myöskään välitetty valmiiden teiden kunnossapidosta ymmärtämättä, että se lopulta vain lisäsi kuluja. Touhu oli siis päätä ja häntää vailla. Pätkätienteko vaikutti konkreettisesti myös työntekijöihin; talvet he olivat työttömyystöissä, jotka päättyivät kun työmaa suljettiin. Jos sama työmaa kuitenkin välittömästi avattiin viimeistelytöiden vuoksi, sinne palkattiin samoja miehiä, mutta ns. "vapaisiin töihin". Myös kortisto oli suljettu välillä, ja kesäksi uudelleen avattuun kesäkortistoon piti taas erikseen ilmoittautua. Ja sama syksyllä toisinpäin. Käytännön vuoksi työntekijät menettivät pääsosan loma- ja arkipyhäkorvauksista ja jäivät usein sairausajan korvauksistakin paitsi. Palkallisia lomapäiviä meni monta sivu suun.

"Uskomatonta, mutta totta on, että suuri osa tietöistämme suoritetaan samoilla välineillä, joita käytettiin Via Appian rakennusvaiheissa yli 2000 vuotta sitten."

Kortistoilla puljaamista typerämpää oli hillitön halu estää koneiden käyttö työmailla. Vuonna 1957 Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö tiedusteli, mitä tapahtuisi, jos koneiden käyttö lopetettaisiin kokonaan. Konetyötä ei kuitenkaan kokonaan kielletty, mutta sitä kehotettiin vähentämään. Tavoitteeksi tuli mahdollisimman monen miehen työllistäminen lapion varressa.

Tästä taas seurasi se, että ennen pitkää lapiomiehiltä loppui työ nimenomaan siksi, että koneita ei käytetty eikä siksi, että koneita olisi ollut liikaa; suurimma massakuljetukset ja leikkaukset jäivät odottamaan seuraavaa talvea, koska ne eivät olleet mahdollisia lapiotyönä.

"Kaikkea oli lapioitu, mitä oli voitu, mutta työt uhkasivat pysähtyä, koska hankkeissa ei päästy eteenpäin. Pelkällä lapiolla ei voinut jatkaa.

Tietenkin voitiin aloittaa yhä uusia työmaita, sillä alkuu pärjättiin aina lapiolla. Niin tehtiinkin, Siitä seurasi, että keskeneräisten töiden määrä kasvoi."

Työntekijät asuivat parakeissa, joissa olot olivat ahtaat ja vaatimattomat, parantuivat hieman toki vuosikymmenten myötä, kun saatiin juokseva vesi ja keskuslämmitys. Majoitus oli ilmainen; vuonna 1960 uudessa asetuksessa ei enää mainittu ilmaisuudesta ja ilmeisesti maksun periminen jätettiin avoimeksi siinä toivossa, että vuokraa olisi kehdattu ruveta pyytämään (huom! töihin pakotettujen olisi tiettyjen poliitikkojen mielestä vielä pitänyt maksaa vuokraa parakkiasumisestaan!) Suunnitelma jäi palatakseen mieliin vuosikymmenen lopulla, mutta silloinkaan sitä ei ehditty ottaa käyttöön.

Työmailla oli lain mukaan oltava ruokala, mutta osa miehistä söi eväitä. He pitivät ruokaloita kalliina; tosin he eivät juurikaan ruoan hinnoista tienneet, koska kotona vaimot hoitivat ruokaostokset.

"Työmailla pestiin myös pyykkiä. Joillakin työmailla oli pyykkäri, joka maksua vastaan pesi miesten vaatteita. Toisilla työmailla pyykinpesu oli kokonaan miesten omatoimisuuden varassa. Silloin se ei ollut paljonkaan varassa monen kohdalla."

50-luvulla tuli uusi uhka:

"Siisteydelle samoin kuin muullekin järjestykselle on ilmaantunut uusi vaara työmaille lähetettävien nuorten työntekijäin eli paremmin tunnetulla nimellä "lättähattujen" muodossa. Nämä nuorukaiset, jotka työmaillakin esiintyvät musta villamyssy silmille käärittynä, eivät tahdo sielläkään ymmärtää, mitä järjestäytyneeseen yhteiskuntaa sopii."

Lakkoilu oli kielletty, Se johti välittömästi irtisanomiseen. Irtisanomisaikaa ei ollut, ja myös mielivaltainen erottaminen oli helppoa.

Siirtotyömaita kyllä vastustettiin koko niiden olemassaoloajan. Mutta työttömien kohteluun ei tuolloin, niinkuin ei nytkään, todella riittänyt voimia puuttua konkreettisesti. Lehdissä kyllä kirjoiteltiin:

"Työttömien elämä siirtotyömailla on keskitysleirikomentoon verrattava. Sinne työnnetyt työttömät on saatu poistaa työttöminä olevien listoilta kortistosta - kapitalistit ja virkamiehet ovat pesseet kätensä ja huutavat: Meillä ei ole työttömiä! Tuhannet vastaavat siirtotyömailta: Mutta keskitysleirejä on!"

Kuntouttavan työtoiminnan työpajat ovat nykyajan siirtotyömaita, vielä jonkin aikaa sillä erotuksella, että työttömät saavat asuvat kotonaan. Elintason nousua ei ole näkyvissä kummassakaan. Työtön saadaan tuntemaan itsensä pelinappulaksi, osattomaksi ja oikeudettomaksi, jota siirretään herrojen oikkujen mukaan.

Siirtotyömaiden vastustus lisääntyi sekä sen vuoksi, että yleisen elintason kohoamisen myötä siirtotyömaat olot alkoivat erottua selvemmin: olojen paraneminen tuli toisten onneksi enemmän kuin toisten ja ero näkyi räkeästi, sekä siksi, että huomattiin työttömyystöiden omituisuus ja kalleus.

"Kommunistien välikysymyksen jälkeen hallitus oli laittanut melkein kaikki työttömät tietyömaille. Siinä ei käynyt vain niin, että sosiaaliset olot - joista vähemmän välitettiin - kävivät kerrassaan epämukaviksi ja vaikeiksi. Kävi myös niin, että tekniset ja käytännölliset olot romuttuivat. Mestarit eivät tienneet, mitä jätkien kanssa tehdä. Konetyö kiellettiin joskus silloinkin, kun suuret massatyöt olivat ainoa työ, missä työmaalla olisi voinut edetä. Sen sijasta miehet lapioivat lunta ja polttelivat risuja."

Eli ei työttömien määrääminen tyhjänpäiväiseen puuhasteluun ole mitään uutta!

"Työttömyystyöt lopetettiin kuitenkin siksi, että keskeneräisiä teitä oli kertynyt tavaton määrä. Kun vuosi toisensa perään oli avattu uusia työmaita ja jätetty kesätyöt vähemmälle, vuonna 1957 keskeneräisiä töitä oli jo 3000 kilometriä, eikä määrä ollut vähenemään päin. Tehty työ uhkasi tuhoutua, koska ojitukset jäivät kesken ja tiet päällystämättä. Asiantila oli kokonaan mieletön ja uhkasi tehdä miljoonien markkojen investoinneista hyödyttömiä."

Olisi mielenkiintoista tietää, onko jossakin päin Suomea vielä löydettävissä näitä keskeneräisiä teitä?

"Työn tekniset ja taloudelliset vaatimukset joutuivat yhä suurempaan ristiriitaan työllispolittisten velvoitteiden kanssa. Työ oli muuttunut eikä sitä voitu taivuttaa työllisyyspolitiikan muotoihin yhtä joustavasti kuin aikaisemmin."

Siirtotyömaat siis loppuivat, osittain niiden järjettömyyteen sekä siihen, että se väestöryhmä (pientilalliset), jota varten järjestelmä oli syntynyt, lakkasi olemasta.

Mutta poliitikothan eivät tunnetusti osaa ottaa oppia historiasta. Virheet toistetaan toistamista päästyään. Ja kunhan työttömien demonisointi vielä jonkin verran etenee, ei pakkotyömää ole mikään mahdoton vaihtoehto, laajennetaan vain tarpeeksi työn vastaanottovelvoitealuetta. Ei mitään uutta auringon alla.

"Jo ensimmäinen työttömyyskomitea sotavuosikymmenen lopussa oli ehdottanut, että työvoiman maantieteellistä liikkuvuutta oli lisättävä."

Kirja siis on todella hyvä ja ehdottoman suositeltavaa kaikille vähänkään työttömien historiasta ja tulevaisuudesta kiinnostuneille. Kirjoittaja on historian tutkija, mutta osaa hyvin välttää tylsän tilastokielen. Jonkin verran toistoa on, mutta ei liikaa. Sitä taisi tulla tähän bloggaukseenkin...

*) Yksi Työteekin ohjaaja kannatti kovasti siirtotyömaiden palauttamista, ja erityisesti tietyömaiden. Kun yritin kertoa, ettei tienteko onnistu nykyään noin vain lapiolla ja rautakangella, tarvitaan isoja koneita joita ei kuka tahansa voi käyttää, niin tämä nainen oli sitkeästi sitä mieltä, että tehdään vain
lapiolla, onnistuu kai se jo on ennenkin onnistunut. Ei millään mennyt perille, ettei onnistu.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Historian havinaa, osa 2

Vielä vähän vanhempaa tekstiä kuin viimeksi, Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä 18.2.2000. Juttu on pitkä ja kieltämättä vanha, mutta karmaisevaa tekstiä edelleen. Erityisesti kohta "Jos ihmisen elintaso on liian heikko, yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa" sai minut vannoutuneeksi Kokoomuksen vastustajaksi. En ikinä pystyisi missään tilanteessa äänestämään ketään ko. puolueeseen kuuluvaa, koska kukaan puolueesta ei ilmoittanut, etteikö tuo Kaupin lausahdus olisi myös koko puolueen kanta. Kannattaa lukea myös jutun lopusta hypoteettinen kysymys perinnönjaosta; olisi todella kammottava ajatus, että Kauppi olisi asianajajana oikeissa perinnönjaoissa tai päättävässä asemassa politiikassa. Pysyköön vain isopalkkaisessa virassaan Finanssialan keskusliitossa eläkeikään saakka!

"Piitu, Nuori Konservatiivi 

"Jos ihmisen elintaso on liian heikko, yhteiskunnan kuuluuturvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii", sanoo Piia-Noora Kauppi, uuden sukupolven porvari kokoomuksen oikealta laidalta.

Aloitetaan perusasioista. Piia-Noora Kauppi on porvari. Sen näkee jo päältä: Napakka jakku, suorat housut, sievät kengät, pitkät kynnet, kevyt meikki, kultainen sydänkoru kaulassa. Ja nuttura päässä - 25-vuotiaalla tytöllä! Piia-Noora Kauppi on paitsi porvari myös kaupunkilainen nuori nainen, eli sitä porukkaa, jolla menee nyt lujaa politiikassa. Viime kesänä nuorten äänet nostivat Kaupin europarlamenttiin, ja nyt ne samat äänet luultavasti ratkaisivat presidentinvaalitkin. 

Piia-Noora Kauppi on siis tulevaisuuden päättäjä, Suomen oikeiston toivoja, ehkä tuleva ministeri, puolueensa kokoomuksen johtoa varmasti. Puoluejohtaja Kauppi?  "Piitu", Kauppi sanoo herttaisesti. "Kaikki sanovat mua Piituksi."  Tilaamme isot lasilliset dieettikokista, ja Piitu alkaa puhua politiikkaa. Puhetta kestää neljä tuntia, joten tässä sitä joudutaan hieman tiivistämään. 

Ensiksi selvitetään aate. "Olen porvari, koska porvarit luottavat yksilöön. Vasemmalla uskotaan enemmän ylhäältä päin tulevaan sääntelyyn." Mutta käytännössä olette lähes kaikesta samaa mieltä? 
"Eikä olla!" 
"Vasemmistossa ajatellaan, että oikeus kännykkään on olennainen osa ihmisarvoista elämää. Tää on musta ihan käsittämätöntä. Veronmaksajien rahoilla pitäisi saada puhua kännykkään..." 
"Jos ihmisen elintaso on liian heikko, yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa." 

Piitu pääsee vauhtiin. Hän alkaa puhua vastuullisista kansalaisista, veronmaksajien oikeuksista ja ennen kaikkea työnteon ja yrittämisen tärkeydestä. Tässä on hänen politiikkansa kulmakivi - kuunnellaan tarkasti, sillä tuleva puoluejohtaja toistaa saman asia kahdeksan kertaa haastattelun aikana: 
"Jokaisen on elätettävä itse itsensä." 
Ja vielä (oppi-isä Ben Zyskowiczin vaalilausetta toistaen): 
"Työnteon on aina kannatettava." 
Mutta Piitulla itsellään on kommunikaattori pöydällä ja ministeritason palkka. Kannattaako vaahdota muiden kännykkälaskuista? Kannattaa, sanoo Piitu. 

Hänen mielestään suomalaisilta on katoamassa yhteiskuntaa ylläpitävä perusarvo: halu tehdä töitä omien rahojensa (ja kännyköidensä) eteen. "Nykyään jengi tekee kaikkensa rahastaakseen yhteiskuntaa." 
Viime keväänäkin Piitu kuuli - "nyt tulee ihan kamala juttu" - kun kaksi akateemista opiskelijaa mietti Bottalla opiskelijalounaalla, pitäisikö heidän viettää vapaa kesä työkkärin rahoilla vai opintotuella. Ja mitä he tekisivät, jos työkkäristä soitettaisiin ja pyydettäisiin töihin! 
"Mä sanoin poikaystävälle, että tämmöstäkö tää on! Yhteiskunnan varoilla vaan halutaan elää! Ihan kauheeta!" 
Eikö opiskelija saisi pitää kesälomaa? 
"Jos ottaa lainaa tai pyytää vanhemmilta rahat, niin saa, mutta jos ei ole varaa siihen, eikun töihin vaan." 

Tässä välissä on pakko keskeyttää vähän. Olet itse kahden tutkijan lapsi, lahjakas, terve, kivannäköinen. Kaikilla ei ole aivan samat lähtökohdat... 

"Meillä on keskituloinen perhe. Harrastukset on maksettu, mutta muuten en ole saanut penniäkään ilmaiseksi", Piitu napauttaa ja kertaa työhistoriansa: 
- 13-vuotiaasta asti mansikassa Suonenjoella ("Olin tehokkaimpia poimijoita, koska olen hirveen ahne ja mulla on kauhea kilpailuvietti.") 
- koulun kahvion myyjänä  
- raviradalla toto-tyttönä 
- piano- ja tanssiopettajana 
- asianajotoimistossa lähettinä ja sihteerinä 
- kokoomuksen ryhmäkanslian vs. eduskuntasihteerinä 
- kokoomuksen ryhmäkanslian lainsäädäntösihteerinä 

Stereot, karkit ja meikit on hankittu omilla rahoilla. Vuokrat ja vaatteet on maksettu itse. Opiskeluaikoina Piitu otti lainaa, koska opintotuki ei riittänyt mihinkään. "Eka vuonna en päässyt edes Pykälän vuosijuhlaan, kunei ollut rahaa illalliskorttiin." 

No, enää ei ole noitakaan huolia. Kaupilla on niin iso palkka, ettei hänen ole edes tarvinnut laskea, kuinka iso se on. "Suunnilleen 60 000 markkaa kuussa." Veroja europarlamentaarikot maksavat 16 500 markasta, loput tulevat verottomina kulukorvauksina. 

Takaisin politiikkaan: miksi nuori porvari ei voi kannattaa voimakasta kehitysyhteistyöpolitiikkaa? 
"Suomi ei kuulu maailman kauheimpien maiden joukkoon kehitysyhteistyön osalta." 
Kannattaako sillä ylpeillä?  "On me oltu aika vastuullisia." 

Onko se vastuullista, että istutaan ravintolassa syömässä vuohenjuustosalaattia ja karpalopaahtovanukasta, vaikka suuri osa maailmasta elää köyhyydessä? 
"Jotkut asiat on olemassa, vaikka haluaisimme tehdä mitä." 
Ja sitä paitsi: "Se on viime kädessä afrikkalaisista itsestään kiinni, miten heille käy." 
"Pitää muistaa, että on myös onnellisia köyhiä. Raha ei ole onnellisuuden mittari." 

Miksi politiikassa sitten on tärkeintä vahdata jokaisen veromarkan käyttöä? "Se on oikeudenmukaisuuskysymys", Piitu sanoo tiukasti. 
"Niillä, jotka ovat omilla lahjoillaan ja työllään päässeet asemaan, jossa heidän on maksettava veroja, on oikeus tietää, mihin rahat menevät. Niiden täytyy mennä sinne, missä rahaa oikeasti tarvitaan." Eikö kehitysmaissa sitten tarvita? Piitu ei lannistu: 

"Kavereiden kanssa pohdimme tällaista hypoteettista kysymystä: On kaksi veljestä, joista toinen on rutiköyhä ja toinen rikas kuin kroisos. Minulle annetaan tuomarina miljoona, joka pitää jakaa perintönä oikeudenmukaisesti veljesten kesken. Miten se jaettaisiin, jos mitään lainsäädäntöä ei huomioitaisi?" "Jos se kaikki raha annettaisiin köyhälle, se ei olisi rikkaalle oikein. Jos se jaettaisiin fifty-fifty, köyhä olisi katkera." 

"Näin minä jakaisin rahat: antaisin rikkaalle 900 000 markkaa ja köyhälle 100 000 markkaa. Suhteessa he saisivat testamentista yhtä paljon. Eikö se ole oikeudenmukaista?" No onko sinusta?  "Kyllä se on. Jos köyhä saisi valtavan omaisuuden, hänen motivaationsa ylläpitää tätä yhteiskuntaa lakkaisi kokonaan. Hän muuttaisi Monacoon eikä maksaisi penniäkään varallisuusverojakaan. Sadallatonnilla köyhä voisi ostaa perusjuttunsa, ja suhteessa entiseen omaisuuteen se merkkaisi hänelle yhtä paljon uusia mahdollisuuksia kuin rikkaalle." 

Jutussa oli jatkoakin, mutta enimmäkseen Kaupin itsekehua, jota ei jaksa ilman pahoinvointia lukea. Julkaisen, jos joku haluaa.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Historian havinaa, osa 1

Eräs yritys oli ilmoittanut hakevansa uutta työntekijää ja sai yli 100 vastausta. Johtaja istui pino kädessään ja pohti hetken. Sitten hän heitti puolet pinosta paperikoriin! Tämän nähnyt sihteeri ihmetteli: - Minkä takia te noin teitte? Ettehän ole lukenut niitä lainkaan! – No entä sitten! Ne joiden hakemukset heitin pois olivat huono-onnisia, ja huono-onnisille ei ole mitään käyttöä tässä yrityksessä!

Niinpä! Näin jo vuonna 2005. Ainakin silloin tämän olen tallentanut tietokoneelleni.

Aikani kuluksi selaisin tietokoneesta toiseen siirrettyä ja varmuuskopioitua kansiota nimeltä "15 vuotta työttömänä" ja löysin tämän ja toistakymmentä aiheeseen liittyvää tekstitiedostoa, joista olin jopa ajatellut koota kirjan, varmaan sitten vuonna 2007, jolloin se 15 vuotta olisi tullut täyteen. Sattuman oikusta jäi tekemättä, ja olin jopa tuolloin töissä.

Muutaman noista julkaisen nyt näissä blogikirjoituksessa, yllä tuo vitsi ja alla Talouselämä-lehden pääkirjoitus, julkaistu 27.9.2002.

Työllisyys tarvitsee porkkanaa, ei keppiä (Heidi Hammarsten)

"Lukuisat tutkimukset vahvistavat Suomen työttömyyden perusongelman: kouluttamaton, heikosti tuottava työvoima tulee työnantajille liian kalliiksi. Kyse ei siis ole työhaluttomuudesta tai kannustinloukuista, vaan työvoiman kysynnän puutteesta.

Siksi työttömyysongelman hoitoon ei tepsi keppi vaan porkkana. Viimeaikaisista työllistämisneuvojen esittäjistä ovat oikeammilla jäljillä ne, jotka puhuvat veronkevennyksistä ja työnantajamaksujen kevennyksistä tai porrastuksista.

Työttömyysturvan porrastusta esittänyt Valtion taloudellinen tutkimuslaitos Vatt puhuu kyllä järkeä ihmetellessään, voiko kukaan olla työtön työnhakija kymmeniä vuosia. Tällaiset tapaukset eivät kuitenkaan muutu kurantiksi työvoimaksi sillä, että heiltä lopetetaan työttömyyspäiväraha. He ovat eläkkeen, koulutuksen tai kuntoutuksen tarpeessa.

Kelvottoman työvoiman siivoaminen kortistosta kyllä kaunistaa työttömyyslukuja, mutta työllisyyttä se ei paranna eikä tuo talouteen lisää jaettavaa. Sitä syntyy vasta, kun entistä useampi tekee töitä.
Vattin porkkanalinjaa edustaa tutkimusprofessori Jaakko Kiander. Hänen mielestään kykenemme nostamaan itsemme tukasta ylös suosta keventämällä verotusta ja lisäämällä julkisia menoja. Ihan näin helppoa työllistäminen tuskin on.

Pienituloisten veronkevennyksissä on se tekninen ongelma, että kaikista vähiten tienaavat eivät maksa muuta kuin kunnallisveroa. Täällä lähenee jo piste, jossa on mentävä negatiiviseen verotukseen eli pienituloisten tukemiseen.

PTT-Yrittäjät-akselin Vesa Vihriälä ja Pasi Holm nostivat tällä viikolla esiin usein ehdotetun työnantajamaksujen porrastamisen. Heidän versionsa siitä on ilahduttavan konkreettinen ja hyvin perusteltu.

Poliitikkojen ja ekonomistien kiinnostus työllisyyspolitiikkaan on kasvanut sitä mukaa kuin talouskasvu on hyytynyt ja taantuma venynyt. Pitkän kasvukauden jälkeen työttömyysprosentti huitelee yhdeksän tienoilla ja työllisyysaste jää edelleen tavoitteista. Nyt on vihdoin pakko tunnustaa, ettei talouskasvu hoida työllisyysongelmaa pois vaikka kuinka odottaisi."

Kirjoitus oli asiallinen jo tuolloin, mutta välittikö kukaan? Ja vaikuttiko se keneekään mitenkään?

Seuraaava lainaus on Jukka Hankamäen kirjasta Työttämän kuolema: Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, uudistettu versio Books On Demand 2010):

"Ongelma on, että ihmiset yritetään pakottaa tekemään työtä, jota ei ole. Ongelma on, että poliittinen valta ei myönnä tiettyä tosiasiaa: yhteiskunnassamme ei enää tarvita niin paljon työtä, että sitä olisivat kaikkien kädet täynnä. Ongelma on, että virkakoneisto ja puolueet kiistävät sen, minkä ne jo tietävät: talousjärjestelmämme pyörii vain sen tosiasian varassa, että yhteiskunnassamme on pysyvä joukko ilman palkkatyötä olevia ihmisiä, jotka ilman vastiketta ja vaatimuksia tekevät suuren osan yhteiskunnan toiminnalle välttämättömästä koti-, hoito-, tutkimus-, kulttuuri- yms. työstä, samalla kun väestöä jaetaan taloudellisissa suhteissa kahtia takaisin kohti rikkaista ja köyhistä koostuvaa luokkayhteiskuntaa.

Ihmiset, jotka mitä nuhteettomimmin ja kuuliaisimmin toimivat ns. työelämässä sijoittuen virkahierarkioiden huipulle, eivät useinkaan tee enempää henkisiä kuin materiaalisiakaan arvoja tuottavaa työtä. Toisaalta ne ihmiset, jotka toimivat missä tahansa elämää ylläpitävissä tehtävissä työelämän ulkopuolella, saattavat tehdä yhteiskunnan kannalta hyvinkin välttämätöntä työtä. Ilman heidän panostaan virkamiesten, poliitikkojen ja muiden luokkayhteiskuntamme edunsaajien edellytykset käydä palkkatyössä kerta kaikkiaan romahtaisivat. Silti he eivät saa uhrautumisestaan ansaitsemaansa korvausta. Miksi?”

Tässäpä pohdiskeltavaa. Kuinkahan moni työtön on yhteiskunnan kannalta hyödyllisempi ja tuottavampi kuin moni huippupalkkaa nauttiva työtä näennäisesti tekevä työntekijä? Ehkäpä kunnon työttömyysturva olisi hyvinkin perusteltua."

Niinkuin näkyy, kirjoitukset pyörivät samoissa aiheissa kuin tänäkin päivänä. Silti mikään ei ole muuttunut. No, jos mahdollista, ehkä työttömiä syyllistetään ja demonisoidaan enemmän päivä päivältä ja vuosi vuodelta.

Jatkuu seuraavassa numerossa...







sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

Kirja viikossa, osa 86:

Luin alkukesästä Caitlin Moranin kirjan How To Be A Woman, joka oli eräänlainen kokemusperäinen opaskirja, ja josta todella pidin. Sen vuoksi lainasin nyt tämän, Moranin ensimmäisen fiktiivisen romaanin.

Valitettavasti pitää tunnustaa, että kirja ei ollut kovin hyvä. Ei läheskään niin hyvä kuin se ensimmäinen lukemani. Juonikin oli tuttu; How To Be A Womanissa Moran kertoo omasta elämästään, ja tässä kirjassa saman tarinan, mutta eri nimillä ja joitain yksityiskohtia muuttamalla. Ilmeisesti kustantamo tai joku muu on ehdottanut hänelle, että fiktiivinen romaani voisi mennä paremmin kaupaksi.

Koska kirja menettää uskottavuuspisteitä jo melko alussa (kirjan kertoja Johanna ei muka ole nähnyt itseään peilistä ennen kuin 14-vuotiaana, 90-luvulla!), saattaisi olla vaikeaa uskoa hänen päässeen kirjoittamaan levyarvosteluja maanlaajuuiseen musiikkilehteen jo 16-vuotiaana ellei tietäisi, että Moran todella kirjoitti arvosteluja Melody Makeriin sen ikäisenä.

Muutenkin jäi hieman hämäräksi, onko tämä nuortenkirja vai ei (ei niin, ettäkö sillä olisi väliä). Kirjan kertoja on kirjan tapahtuma-aikana 14 - 17 -vuotias, ja tapahtumat varmasti kiinnostavat juuri nuoria tyttöjä, mutta toisaalta seksistä ja viinasta kerrotaan niin suoraan ja usein, että ainakin osalle nuortenkirjojen kohderyhmästä se voi olla liikaa (suoraan sanoen kirjallista pornoa). Aikuista lukijaa vain ihmetyttää välillä.

Mitenkään tuohon ylläolevaan kappaleeseen liittymättä kirjassa on myös kohtia, jotka minussa herättävät ehkä kipeitäkin muistoja asioista, jotka katosivat, ennen kuin ehdin saada niistä kunnolla kiinni. Saattaa vääristää lukukokemusta...

Kirjassa on myös muutama kohta, jossa Moran puhuu hyvinvointiyhteiskunnan puolesta, mutta asia jää alun jälkeen lähes taustalle:

"Asia on loppujen lopuksi niin, Johanna, ettei kukaan halua matkalla lähikauppaan nähdä siellä täällä itkeviä orpoja, joilla on vain yksi onneton silmä jäljellä. Se on yhteiskunnallisesti paskamaista. Kärsivä kurjalisto on aina ollut olemassa. Hyvin vointiyhteiskunta maksoi, jotta ongelma hoituisi. Ei enää paleltuneita kersoja kauppojen ovilla. Yleistä hyvää mieltä. Kai sinä olet lukenut Charles Dickensiä?"

perjantai 14. lokakuuta 2016

Teatterissa: Kuin tuhka tuuleen

Tiina Alapaattikoski (Honey) ja
Juha Lehtimäki (Helmer Hallamaa)
Näin tämän oikeastaan jo eilen kenraaliharjoituksissa, mutta tänään oli virallinen ensi-ilta. Kyseessä siis hyvinkääläisen Teatteri Päivölän esitys Studio Donnerissa.

Kuin tuhka tuuleen on alun perin Rauli Jokelinin ja Panu Raipian Tampereen Komediateatterille vuonna 2004 kirjoittama komedia. Se on myös parin tunnetuin näytelmä, joka on saanut jo noin 60 ensi-iltaa sekä käännetty englanniksi nimellä Ashes to Ashes, Boom to Bust.

Näytelmä sijoittuu hautaustoimistoon, jolla menee melko huonosti, mutta ennen kuin Hautaustoimisto Hallamaa & Hallamaa & Kumppanin isältään perineet sisarukset ehtivät keksiä markkinointikikkoja, paikalle saapuu Amerikoista Tom Dudley isänsä arkun (ja parin karrikoidun gangsterin) kanssa; hän haluaa isän hautaan mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hiljaisesti kuluista välittämättä.

Samalla kun sisaruksille selviää, mitä arkussa onkaan, se toimiston nimessä mainittu Kumppani ilmestyy myös näyttämölle ja kohtaa pian sielunkumppaninsa, Tom Dudleyn mukana matkanneen mutta tämän epämääräisiin export & import -hommiin kyllästyneen Honeyn.

Siinä sitten pelätään, paetaan, ja piiloudutaan sekä nauratetaan yleisöä moneen kertaan väliaikoineen tunti ja neljäkymmentä minuuttia.

Näyttelijäntyö on sujuvaa kuten jo aikeisemmissakin Teatteri Päivölän esityksissä. Jos teksti tuntuukin tökkivän ja juuttuvan joihinkin kohtiin liian pitkäksi aikaa, se johtuu alkuperäistekstistä eikä esittäjistä. Muutama henkilöhahmo on vedetty liian karikatyyrimaiseksi, mikä hieman häiritsee.

Koska luin käsikirjoituksen jo ennen kuin olin nähnyt edes harjoituksia(*, kovin suuria yllätyksiä ei näytelmässä minulle ollut, mutta muulle yleisölle kyllä selvästikin. Naurua kuului silloin kuin varmaan oli tarkoituskin.

Niin, ja kuultiin se Sammy Babitzinin korviin tarttuva "Kuin tuhka tuuleen" lopulta...



*)Vaikka käsikirjoituksen etusivulla lukeekin "Tekstin luovuttaminen toiselle henkilölle tai järjestölle kielletty", niin en pidä kovin suurena rikoksena että sen luin; kuuluin kuitenkin käsiohjelmassakin lavastustiimiin...



sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Teatterissa: Shrek

Eilen nähtiin Helsingin Kaupunginteatterin Shrek-musikaali Linnanmäen Peacockissa (Kaupunginteatteri on edelleen remontissa). Suunnilleen 2 ja ½ vuotta sitten käytiin katsomassa sama musikaali Jyväskylässä; todellakin voi sanoa sama: ohjaaja ja kuningas Farquaadin esittäjä molemmissa Kari Arffman, lavasteet ja puvut hyvin pitkälle samoja, ja tietysti tarina noudatteli tiukasti DreamWorksin määräyksestä Broadwayn alkuperäisteosta.

Muutenkin yhtä hyvä kuin Jyväskylässä, tosin ei enää mitään yllätyksellistä. Välillä edelleen vähän puuduttava, ja välillä tuntui eksyvän aiheesta, mutta olihan tämäkin kiva nähdä.