Tikli on Donna Tarttin kolmas kirja, ja tietysti halusin sen lukea, koska olen lukenut aiemmatkin ja pitänyt niistä. Jumalat juhlivat öisin (The Secret History) ilmestyi jo 1992, ja Pieni ystävä (The Little Friend) vuonna 2002. Eli kirja noin kymmenen vuoden välein.
Ei ihme, jos yhden kirjan kirjoittamiseen menee se vuosikymmen; Tiklissä on sivuja 895. Tosin kirjaa olisi voinut tiivistää aivan hyvin jättämällä ainakin neljänneksen pois. Kirjassa on muutamia aivan liian pitkiä ja yksityiskohtaisia kuvauksia, joita ei sanasta sanaan edes jaksanut lukea.
Kirja kertoo Theosta, joka on alussa kolmetoistavuotias ja menettää äitisä terroristien pommiräjähdyksessä Metropolitan Museum of Artissa (ei oikeasti tapahtunut). Myös Theo on paikalla, mutta selviää loukkaantumatta ja päätyy enemmän tai vähemmän vahingossa viemään museosta ulos Tikli-nimisen pienen mutta arvokkaan maalauksen.
Myöhemmin Theo päätyy isänsä luo Las Vegasiin reiluksi vuodeksi, ja sitten taas New Yorkiin. Yhtäkkiä kirjassa hypätään yli kahdeksan vuotta. Theo on antiikkikauppias ja -entisöijä, ja takautumisssa paljastuu hänen ansainneen huomattavia summia huijaamalla antiikkihuonekalukaupoissa. Selviää myös, että Theon Las Vegasin aikainen ystävä Boris on aikanaan varastanut Tiklin, jota sittemmin on käytetty vakuutena ties missä huumekaupoissa, vaikka Theo on luullut sen olevan tiukassa paketissa vuokravarastossa.
Loppuselvittelyssä on rikollisia, narkkareita, aseita ja veriroiskeita, ja huomio herpaantuu lukiessa samalla tavalla kuin uusimpien Bond-elokuvien tappelu- ja ammuskelukohtauksissa. Siis aivan sama, kuka ampui ja ketä. Theo kuitenkin selviää, ja maalauskin päätyy takaisin museoon.
Juuri tämä viimeksi mainittu ammuskelukohtaus, alun pommiräjähdyksen jälkihetket museossa sekä muutamat huume- ja viinanhuuruiset tappelukohtaukset Las Vegasissa on kuvailtu aivan liian tarkkaan ja yksityiskohtaisesti; niissä olisi ollut todella reilustii tiivistämisen varaa. Lisäksi minua jostain kumman syystä ärsytti se toistuva yksityiskohta, että aina joutuessaan vaikeaan ja keskittymistä ja harkitsemista vaativaan tilanteeseen Theo sairastu kuumeeseen. Onko se vain helppo selitys huonoihin ratkaisuihin ja asioiden ratkaisematta jättämiseen?
Yleisarvosana kirjalle on silti "hyvä", kannatti lukea.
"Sillä eikö mieleemme teroiteta jatkuvasti, lapsuudesta lähtien, kulttuuriimme sisältyvää kyseenalaista latteutta? William Blakesta Lady Gagaan, Rousseausta Rumiin ja Toscaan ja lasten televisiosarjan Mister Rogersiin, kaikessa on merkillisen yhdenmukainen viesti, joka hyväksytään kaikilla tasoilla: mitä tehdä epäilyksen hetkellä? Mistä tiedämme, mikä on meille oikein? Jokainen psykiatri, jokainen uraneuvoja, jokainen Disneyn prinsessa tietää vastauksen: "Ole oma itsesi." "Seuraa sydämesi ääntä."
Mutta tämän minä tosiaan haluaisin jonkun selittävän minulle. Mitä jos ihmisellä sattuu olemaan sellainen sydän, johon ei voi luottaa?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti