torstai 9. lokakuuta 2014

Pöyristyttävää pyörätuhlausta!

Lopultakin! Yli kaksi vuotta odotin, koska tässäkin talossa siivottaisiin pyörävarasto sinne kertyneistä pyöränraadoista, jotka vievät turhaan tilaa. Ja ulkona pyörätelineissä ruostuvat rikkinäiset pyörät ovat antaneet todella negatiivisen kuvan talosta (tai viidestä, jotka kuuluvat samaan yhtiöön). Eikä niiden joukkoon tee mieli hetkeksikään jättää omaa pyöräänsä, jos vaikka siitäkin viedään satula ja väännetään vanteet soikeiksi. Ei, vaikka tietääkin, että pyörä ovat olleet siinä jamassa jo vuosia.

No, nyt viikko sitten ilmoitustaululle ilmestyi tiedote: kaikki pyörät ja muut yhteisissä tiloissa olevat tavarat merkitään teipillä, ja ne joissa teippi on vielä ensi lauantaina, viedään roskalavalle. Ihan hyvä. Mutta ei pelkästään. Katselin niitä merkittyjä pyöriä, joista kukaan ei ollut teippiä poistanut ja jotka siis ovat menossa ylihuomenna kaatopaikalla. Osa on todella raatoja, täysin käyttökelvottomia, ruostuneita ja hajalla, mutta mutta... myös valtava määrä ehjiä, siistejä, lähes uudennäköisiä täysin ajokuntoisia pyöriä! Ei mitään halpapyöriä, vaan tunnettuja merkkejä. Kamala ajatella, että ne päätyvät roskiin. Eikä niitä voisi toimittaa vaikka kierrätyskeskukseen tai poliisille huutokaupattavaksi?

Entäs noin lainopillisesti? Kenen pyörä on, jos se on hylätty? Omistaja muuttanut aikaa sitten muualle ja jättänyt pyörän entisen asunnon varastoon? Ei ole tarvinnut, halunnut, välittänyt, muistanut? Entäs jos joku poistaa teipin tälläisestä hylätystä pyörästä ja ottaa sen omaan käyttöönsä? Onko se varkaus vai tulkitaanko pyörä löytöpyöräksi, joka pitäisi siis toimittaa poliisille? Silloinhan kaikki (ehkä totaalisia romuja lukuunottamatta) pitäisi viedä sinne, eikä taloyhtiön omavaltaisella päätöksellä roskiin.

Asiahan ei siis kuulu minulle, mutta kauhistuttaa se tuhlaaminen...

Ja ällistyttää myös se, etteivät ihmiset muutenkaan välitä pyöristään, edes niistä joita käyttävät (siitä todisteena järkyttävä kuva lumihankeen hautautuneista pyöristä). Muistan myös isännöintiajoiltani erään tapauksen; rivitalon pyörävarasto oli todella ahdas, ei tilaa "unohtuneille" pyörille. Muiden pyörien omistajat tiesin, mutta yhden punaisen Nopsan en. Tiedustelin muutamalta asukkaalta, olisiko pyörä heidän. Ja yksi sanoikin: on minulla siellä varastossa punainen naistenpyörä, mutta merkkiä en muista! Ei muista, vaikka todennäköisesti on itse ostanut!?

P.S. Nyt sitten vasta googletin asian, ja ainakin Jyväskylän kaupungilla on hyvä ohjeistus pyörävarastojen siivoamiseen:  http://jkl.kaupunkifillari.fi/blog/2011/11/24/hylatyt-pyorat-taloyhtioissa-ohjeistus/  Ohjeistuksessa mm. toivotaan, että pyörät olisivat merkittyinä vähintään kuukauden, että merkityiksi jääneet pyörät välivarastoisiin, valokuvattaisiin ja luetteloitaisiin ja lopulta toimitettaisiin poliisille (mikäli poliisi ottaa vastaan, mitä se ei kuulemma kaikkialla tee!).

"Taloyhtiöllä ei ole oikeutta määrätä omaisuudesta, jota se ei omista. Omaisuuden hävittäminen voi johtaa vahingonkorvausvelvollisuuteen. Selvästi käyttökelvottomat romupyörät voidaan hallituksen päätöksellä kuljetuttaa kaatopaikalle, mutta käyttökelpoiset ja korjattavissa olevat pyörät, joille ei ole muutaman kuukauden kuluessakaan tiedoksiannosta löytynyt omistajaa, tulee viedä poliisille. Näiden polkupyörien palauttaminen omistajilleen tai niiden alkuperäisten omistajien selvittäminen kuuluu poliisin tehtäviin. Joillain paikkakunnilla poliisi on kieltäytynyt ottamasta vastaan polkupyöriä taloyhtiöistä. Mikäli poliisi tekee näin, kannattaa kieltäytyminen pyytää kirjallisena."

Ja mikäli poliisi kieltäytyy vastaanottamasta pyöriä, ne voidaan taloyhtiön toimesta myydä tai toimittaa kierrätyskeskukseen tai lahjoittaa muualle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti