sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Miniloma ja musikaali Jyväskylässä

Perjantai-aamuna Jyväskylää kohti yhden pysähdyksen (Vierumäellä kermamunkkikahvit) taktiikalla, perillä hotelli Cumuluksessa kahden maissa. Hyvää aikaa kirpputorikierrokselle, jota osittain olin Google Mapsin avulla suunnitellut etukäteen. Valitettavasti en ollut huomioinut, että saavumme Jyväskylään Laukaan kautta, ja iso(n näköinen) kirppis Laukaalla jäi vai näköhavainnoksi.

Mutta miten mitään löydettiin ennen mobiilia nettiä? Nytkin kierrettiin ensin turhaan Kolmenkulman liikekeskus löytämättä siinä lähistöllä olevaa kirppistä, kunnes kaivelin Googlen esiin ja luin kirpputorihaku.com*:ista Centrum Kirpputorin kommentin: "Kannattaa...mennä siihen vanhan postin/gigantin pihaan...siitä pihasta kävellä sinne kolmikulmaan/kauppakadulle se jyrkähkö sisäpihan mäki ja siinä tiiliseinäisessä talossa on pienen pieni ovi kirppiksen sisään."

Satuimme juuri tuolloin seisomaan tuulelta suojassa jossakin katoksessa, josta oli aivan suora näköyhteys siihen kirppiksen ovelle. Mutta en tiedä, olisimmeko huomanneet sitä ilman tuota informatiivista tekstiä.

Toisen kerran mobiilista netistä oli hyötyä, kun myöhemmin etsimme lähintä Subia sen jälkeen, kun olimme kävelleet vielä toiselle kirppikselle (nimeltään Timantti) lähes keskustan ulkopuolelle. Siinä netti kyllä johti lievästi harhaan: ei ollut saamiensa kehujen arvoinen; uusi kyllä, mutta melkein tyhjä. Tosin löytyi sieltäkin jotain. Sitäpaitsi pieni kävely teki ihan hyvää, ja tuli nähtyä vähän enemmän Jyväskylää.

Illalla sattui vielä tulemaan hotellihuoneen TV:stä Madagascarin Pingviinien joulujakso Jouluyön yökyöpelit, ja kävin nopeasti hotellin saunassakin, jossa tosin oli laihat löylyt ja hyytävän kylmä pesuhuone.

Lauantaina ensimmäiseksi kolme varttia kuntosalin juoksumatolla, sitten aamiainen, vähän kiertelyä Forumissa, parkkipaikan etsintä ja puolen päivän jälkeen Kaupunginteatterille. Yhdeltä alkoi Shrek-musikaali.

Musikaalin tarina perustui ensimmäiseen Shrek-elokuvaan; pientä muokkausta ja sovitusta tietenkin oli tarvittu, kun animaatio siirretään näyttämölle. Musikaali käynnistyi vähän kankeasti, mutta kun pääsi vauhtiin, niin siinä pysyi. Välillä todella hauska, välillä vähän puuduttavia ja ylipitkiä kappaleita. Lavastus oli melko yksinkertainen mutta näyttävä, erityisesti pinkki lohikäärme (josta valitettavasti ei löydy kuvaa) oli todella upea. Joka tapauksessa niin hyvä musikaali, ettei tarvitse harmitella, että tuli lähdettyä sitä katsomaan niinkin kauas ja kalliisti.

*kirpputorihaku.com:issa on myös paljon vanhentunutta tietoa. Sivustolla on tästä mainintakin. Kannattaa lukea aina asiakkaiden kommentit, niistä voi paljastua, onko ko. kirpparia enää olemassakaan tai mainitussa osoitteessa!

P.S. Uudet liput uuteen musikaaliin ostettu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti