keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Juhannusmekko

Tämä päivitys olisi kuulunut juhannusviikolle, mutta tulkoon nyt vähän myöhässä:

Näin joskus keväällä Pinterestissä kuvan upeasta pallomekosta. Sitten satuin saamaan punamustaa pallokuvioista kangasta. Ja ajatuksen tehdä siitä kankaasta kuvan kaltainen mekko. 

Ei kyllä onnistunut, mutta jotain päällepantavaa sain aikaiseksi; juhannusaattoilta meni siinä mekossa ihan hyvin, vaikka helmakin jäi kiireen / langan loppumisen / pyöreän reunan ompelun vaikeuden vuoksi viimeistelemättä!

Mustavalkoinen on siis se mekko, josta sain idean, ja punamusta se itse tekemäni. Yläosana on erillinen musta toppi, ja "olkaimet" on tehty vanhasta huivista. Kuvassa vyötärönauha on painunut kasaan, sen olisi tarkoitus olla leveämpi.

P.S. Edellisessä blogipäivityksessa mainitsin kaksi asiaa, joita pelkään osallistavan sosiaaliturvan tullessa. Tässä kolmas: Pelkään TE-toimistojen virkailijoiden totaalista mielivaltaa heidän määrätessään työttömiä osallistumaan, erityisesti kun heille ehdotetaan bonusta eli kannustuspalkkiota jokaisesta työttömästä, jonka he saavat pois kortistosta. Heillehän ei sillä ole väliä, siirtyykö työtön työhön vai heitetäänkö tämä susille (tai sossulle), kun ensin on määrätty osallistumaan johonkin täysin mahdottomaan paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti