torstai 29. elokuuta 2013

Voiko työkyvytön kuitenkin olla työttömyyskykyinen?

Ylen aamu-uutisissa kerrottiin, että kunnat eivät tiedota työttömille terveystarkastuksista, joita lain mukaan pitäisi järjestää. Pelkäävät kuulemma palvelun ruuhkautumista. No, ei oikeasti, vaan pelkäävät, että työttömällä voi olla sairaus, joka vaatii tutkimuksia, erikoishoitoa, jatkohoitoa ja Kelan korvaamia lääkkeitä...paljon halvemmaksi tulee jättää työtön vain sairastamaan ja kuolemaan mahdollisimman nopeasti.

Yritin etsiä uutista Ylen nettisivuilta, mutta illalla ei enää löytynyt mitään. Googlettamalla "työttömien terveystarkastus" sen sijaan löytyi MTV3:n sivuilta asiaa käsittelevä uutinen. Eihän siinä mitään, että mediayhtiö on eri, mutta kun se uutinen (Kunnant laiminlyövät työttömien terveystarkastuksia) oli päivätty 29.11.2011! Ei todellakaan mitään uutta auringon alla.

Luin sitten enemmänkin aiheesta. Sosiaali- ja terveysministeriön sivulla on juttu viime joulukuulta, jonka mukaan terveystarkastuksessa tulisi arvioida työttömän työkykyä, ja "työkykyä arvioidaan lisäksi aina suhteessa siihen työhön, mitä kukin tekee". Jos siis työtön on työtön, eikä tee mitään (ei tietenkään edes saa tehdä mitään), niin työkykyä arvioidaan suhteessa mihin? Työttömyyteen? Sairaanpikin ihminen jaksaa olla työttömänä, joten hänen kai voidaan arvioida olevan työttömyyskykyinen, eikä ainakaan työkyvytön. Näin ollen esimerkiksi kaikki mahdollisuudet työkyvyttömyyseläkkeeseen voidaan eliminoida jo kättelyssä.

Joku tässä säästää, mutta kuka? Pitkään työttömänä olleen eläke kun tuskin olisi kovin paljon työmarkkinatukea suurempi, ja byrokratiakuluja jopa säästyisi. Mutta eihän työtöntä voi armahtaa!?

PS. Kirpparilla menee huonosti, jos jotain kiinnostaa. Kaikki tavarat, joiden jo iloitsi menneen kaupaksi, palailevat pikkuhiljaa takaisin pöytään. Jos ihan hirveästi ei ole varastettu, niin ihan miinukselle ei taida sentään mennä.

2. PS. Viikko sitten löytämäni Diddl kesti pesun 30-asteisessa hienopesuohjelmassa. Vähän harjausta vain jälkihoidoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti