maanantai 3. kesäkuuta 2013

Viisi vuosikymmentä muotia: Searsin katalogit

Kirjastossa osui ihan sattumalta silmiini viisi Searsin* katalogeista koottua kirjaa, jotka esittelivät yhtiön myymiä vaatteita 40-, 50-, 60-, 70- ja 80-luvuilta.

Nämä asiat jäivät mieleen:

40-luku

Suomessa oli köyhää eikä varmaan untakaan nähty vaatteista, joita USA:ssa kaupattiin. Täällä näkyi samanlaisia vielä 70-luvulla, varsinkin kenkiä. Keinokuitujen runsas käyttö hämmästytti, samoin muovin ja keinonahan käyttö laukuissa ja kengissä!
 
50-luku

Aivan ihania kellohelmamekkoja! Vaikutelma on tosin pettävä; kun alusvaatteissa on monta kerrosta
kangasta, kumia, hakasia ja "luita", miten kevyt olo kevyessä pallomekossa olikaan? Ja miksi "teinitytöille" tarkoitetut vaatteet oli kuvattu aikuisten, reilusti yli kolmekymppisten naisten päällä? Ja minkä ikäinen on "sub-teen"?

Mutta oi, missä olittekaan te capri-mittaiset housut, joita jo 50-luvulla myytiin ”pedal pusher” –nimellä, 80- ja 90- luvuilla kun teitä olisi kovasti kaivattu?

60-luku

Kengät olivat kammottavan rumia. Kun 50-luvun kenkiä pystyisi tänäkin päivänä käyttämään aivan hyvin, niin 60-luvun kenkiä en kyllä haluaisi nähdä omissa enkä muidenkaan jaloissa. Ja miksi ihmeessä mallit poseerasivat todella rumissa asennoissa?

70-luku

Näiden vaatteiden kai pitäisi herättää muistoja lapsuudesta, mutta eipä juuri. Ehkä Amerikassa vain oltiin niin paljon edellä? Yhdet shortsit ja farkkupuku vähän muistuttavat niitä, joita minullakin oli.

Hämmentävää oli runsas valikoima ns. loungewear – ja hostess –asuja, eli jonkinlaisia kotijuhlien emännöintiasuja (!). Ei tainnut vastaavia löytyä Anttilan kuvastoista, eikä myöskään miesten Saturday Night Feverin inspiroimia napaan-asti-auki nailonpaitoja ja korkokenkiä.

80-luku

Nyt näyttää vähän tutummalta. Säärystimiä, diagonaalisesti kuvioituja veloursamettipaitoja ja urheilushortseja, joita käytettiin liikuntatuntien lisäksi kesällä ihan muuten vaan.

*Sears on iso amerikkalainen firma, joka aloitti postimyynnin jo 1888, avasi ensimmäisen liikkeen 1925 ja toimii edelleen sekä vähittäis- että postimyynti- ja verkkokauppana. Sears on myynyt postin kautta kaikkea mahdollista valmistaloista hautakiviin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti