maanantai 25. syyskuuta 2017

Bill Bryson: Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona

Tämä kirja tarttui käteen käydessäni ensimmäistä kertaa Riihimäen kaupunginkirjastossa. Luin takakansitekstin ja päätin heti lainata.

Kirja kertoo kodin, lähinnä englantilaisen ylemmän keskiluokan kodin, huoneiden ja esineiden historiasta. Juuri tämä näkökulma häiritsi hieman koko lukukokemusta: kirjassa on lukuja kuten "Ruokailuhuone" ja "Pukeutumishuone". Kuinka monessa suomalaisessa kodissa (silloin osa Venäjää) oli tällaisia huoneita? Kuinka monessa on nykyään? Sanoisimpa, että ei monessa.

Bryson kertoilee laveasti rikkaiden elämäntyylistä Englannissa ja Amerikassa, mutta muistaa sentään välillä lyhyesti palata maanpinnalle:

"Työväenluokan ja paljolti alemman keskiluokan perusruokavalio koostui leivästä tai perunasta, nokareesta voita, juustosta tai pekonista ja teestä sokerin kanssa."

Luvussa "Lastenhuone" kerrotaan vähän enemmän:

"Teollinen vallankumous vain huononsi tilannetta, ainakin aluksi. Ennen vuoden 1844 tehdaslakia(*, joka lyhensi lasten työpäivää, monissa tehtaissa työskenneltiin 12 - 14 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Eräässä tehtaassa havaittiin vuonna 1810 oppipoikien seisovan koneittensa ääressä kymmentä vaille kuudesta aamulla yli yhdeksään illalla ja pitävän vain yhden puolen tunnin tai kolmen vartin ruokatauon, joka joskus vietettiin sekin kodeiden vieressä seisten. Ravinto oli kaikkialla niin niukkaa, että ihminen pysyi juuri ja juuri hengissä... Melkein kaikki teollisuuskoneet olivat vaarallisia, ja erityisen vaarallisia silloin, kun niiden ympärillä työskentelevät olivat nälkiintyneitä ja uupuneita."

Mutta näillä lapsilla oli ainakin vakituinen työ ja jonkinlainen palkka, mutta:

"Vuoden 1860 tienoilla Lontoossa oli arviolta 100 000 katulasta, joilla ei ollut koulutusta, osaamista, päämäärää eikä tulevaisuutta. "Heidän pelkkä lukumääränsä kauhistuttaa", eräs aikalainen totesi.

Silti ajatusta katulasten kouluttamisesta kavahdettiin yleisesti. Ihmiset pelkäsivät, että köyhien kouluttaminen saisi nämä pyrkimään tehtäviin, joihin he eivät sopineet ja joita he eivät rehellisesti sanoen ansainneet. "On selvästi väärin pitää tavallisia työväenluokan lapsia koulussa enää sen iän jälkeen, jolloin heidän varsinainen työnsä alkaa. Se olisi yhtä mielivaltaista ja sopimatonta kuin panna Etonin ja Harrowin pojat lapiotöihin."

(Thomas) Malthus syytti köyhiä itseään heidän vaikeuksistaan ja vastusti ajatusta heidän avustamisestaan sillä perusteella, että se pelkästään lisäisi heidän taipumustaan laiskotteluun. "Silloinkin kun heillä olisi mahdollisuus säästämiseen, he harvoin säästävät, sillä kaikki varat, joita heiltä pakollisten menojen jälkeen liikenee, menevät yleensä kapakkaan. Englannin köyhäinhoitolakien voi siksi sanoa vähentävän niin rahvaan kykyä kuin haluakin säästää ja siten heikentävän voimakkainta kannustinta kunnollisuuteen ja toimeliaisuuteen ja niiden tuomaan onnellisuuteen."

Erityisesti Englannissa vihattiin köyhiä 1800-luvulla.

"Juuri kun näytti siltä, että köyhien elämä Englannissa ei voisi enää muuttua huonommaksi, se muuttui. Iskun aiheuttivat uusien köyhäinhoitolakien säätäminen ja niiden tiukka toteuttaminen vuodesta 1834 alkaen....Ainoa kohta, josta vallitsi yhteisymmärrys oli se, että uusista köyhäintaloista piti tehdä niin epämukavia kuin mahdollista, jotta ne eivät houkuttelisi köyhiä."

Mitä uutta auringon alla? Eipä juuri mitään. Työttömiin suhtaudutaan Suomessa kohta yhtä ankarasti...

Mutta, niin, olihan kirjassa muutakin. Ihan mielenkiintoinen oli esimerkiksi tieto siitä, että Thomas Edison suunnitteli 1900-luvun alussa talon, joka oli valettu kokonaan betonista, siis suoraan muotteihin huonekaluineen kaikkineen. Jostain syystä taloista ei tullut kovin suosittuja, eikä niitä ole montaakaan jäljellä.

Myöskään en muista aiemmin kuulleeni mainintaa Princess Alice -nimisestä laivasta, joka katkesi ja upposi Thames-joella 1878, ja jonka yhdeksästäsadasta matkustajasta yli 700 hukkui.

Kaikenlaista muutakin kiinnostavaa, kuvia olisi saanut olla mutta silloin kirjasta olisi tullut paksumpi. Nytkin 528 sivua. Mutta suosittelen luettavaksi.

*) Suomessa oli 1860-luvulla lapsityövoiman osuus teollisuudessa keskimäärin 30 % ja tulitikkuteollisuudessa jopa 66 %. Lasten työoloihin puututtiin ensimmäisen kerran helmikuussa 1868 annetussa "Keisarillisen Majesteetin Armollisessa Asetuksessa kaupasta ja elinkeinoista Suomen Suuriruhtinaanmaassa." Siinä määrättiin, että 12 vuotta nuorempia työntekijöitä sai pitää työsuhteessa vain "erinäisellä asianomaisella luwalla". Samoin heitä sai käyttää yötyössä "wapriiki- tahi elinkeinotyössä" vain erillisen luvan perusteella. Sitäpaitsi 12 vuotta nuorempien lasten työpäivän pituudeksi määrättiin asetuksessa enintään 6 tuntia. Kun senaatti oli määrännyt vuonna 1882 kuvernöörit tarkastamaan tehdaslaitoksia, piiloteltiin lapsityövoimaa tarkastuskäyntien aikana.

Vuoden 1879 elinkeinoasetuksessa annettiin määräyksiä tehtaan ja työpajan esimiehen pätevyydestä niissä töissä, joissa virheellinen menettely tai toimintatapa saattoi aiheuttaa tulenvaaran tahi henkeä tai terveyttä uhkaavan onnettomuuden. Siinä alle 12-vuotiaiden lasten työ kiellettiin ja lisäksi annettiin rajoituksia alle 18-vuotiaiden työssä pitämisestä ja työajoista. Varsinainen työaikalaki 8-tuntisesta työpäivästä tuli voimaan vasta 1917.

torstai 21. syyskuuta 2017

Työttömyyskatsaus 9/2017

Myös tämän viikon Aku Ankka ottaa kantaa ilmaisiin harjoittelijoihin...

"Jatkossa pitää löytää töitä,  että voi saada täyttä työttömyysturvaa

Lueskelen hallituksen esityksiä työttömyysturvamuutoksiksi.

En kertakaikkiaan voi ymmärtää esitystä, jonka mukaan työttömyysturvaa leikataan, jos työtön ei onnistu löytämään työtä.

Työtön voi hakea töitä tai yrittää päästä palkkatuettuun työhön tai muihin aktiivitoimiin, mutta kaikista näistä leikkauksen estävistä toimista päättää joku muu kuin työtön itse."

Näin Tarja Filatov Facebookissa. KAIKISTA NÄISTÄ PÄÄTTÄÄ JOKU MUU KUIN TYÖTÖN ITSE! Siinähän se tuli. En ehkä läheskään kaikessa kannata SDP:n politiikkaa, enkä missään tapauksessa Filatovia (joka aikanaan suunnitteli lain kuntouttavasta työtoiminnasta; sekin kuulosta aluksi hyvältä muttei sitten ollutkaan), mutta onhan hän oikeassa. Töiden saamisesta päättää työnantaja ja muihin toimenpiteisiin niiden järjestäjä.

"-Ihminen ei ole itsensä herra ja hänelle seuraa rangaistus, jos hän ei onnistu tässä. Se on loogisesti jo järjetön ajatus." (Aamuposti 21.9.2017)

Työtä on turha hakea. En koskaan, en ikinä, en milloinkaan ole saanut töitä itse hakemalla. Eipä se nyt muuksi muutu. Erilaisiin aktivointitoimenpiteisiin en ole päässyt jos olen halunnut, mutta olen myös mennyt jos on vaadittu. Ikinä en ole mistään kieltäytynyt, enkä karesssia saanut. En tiedä, kuinka aktiivisesti nyt pitäisi hakea erilaisille kursseille, vai tarjotaanko niitä? Täysin mahdotonta, ja sitten kun 15 kurssilaista on valittu, voidaan sanoa että "otettiin vain niitä, joilla on todellinen mahdollisuus työllistyä kurssin jälkeen".

Kuuntelin myös Yle Puheen Politiikkaradion tiistain (19.9.2017) jakson, jossa Li Anderson (vas.) ja Elina Lepomäki (kok.) keskustelivat toimittajien kanssa tuloeroista ja budjetista. Lepomäki esitteli ajatuksiaan, jotka hän toi esille myös Sosiaaliturva-lehdessä:

"Lepomäki on valmis leikkaamaan tukia ja palveluita, jotta veronkorotukset voitaisiin välttää.

Hänestä Suomi tarvitsee nykyistä paremmat työmarkkinat. Lepomäen mielestä työlainsäädännön avaaminen ja mahdollisuus työskennellä työehtosopimuksia pienemmällä palkalla tai muuten heikommin ehdoin olisi lääke eritoten nuorten syrjäytymiseen.

– Matalapalkkatyö on moninkertaisesti parempi vaihtoehto kuin joutilaisuus ja syrjäytyminen."

Li Andersonin mielestä sosiaaliturvaa pitäisi korottaa ja työttömien rankaisemista vähentää. Siinä missä Lepomäki toisteli, että on parempi leikata sosiaaliturvaa nyt, jos se takaa paremman työllisyyden myöhemmin, Andersonin mielestä pitää huomata tämä hetki tässä ja nyt, ja taata työttömille edes jonkinlainen inhimillinen toimeentulo. Sitäpaitsi matalat palkat muuttuvat helposti normiksi; jos joku tekee työtä sillä nyt, saa tehdä jatkossakin.

Li Anderson puolueineen kannattaa myös vastikkeetonta perustuloa, jota en nyt tässä lähde selvittelemään. Elina Lepomäki ja kokoomus sen sijaan kannattavat perustiliä:

"Perustili-mallissa jokainen suomalainen saisi 18 vuotta täytettyään ­20 000 euroa, josta voisi nostaa 600 euroa kuukaudessa. Tämä riittäisi Lepo­mäen mukaan esimerkiksi neljän vuoden täyspäiväiseen opiskeluun.

Perustili voisi mennä miinukselle kuinka paljon tahansa, eikä siitä rokotettaisi. Valtio lainaisi tarvittavan määrän, joka katettaisiin sosiaaliturvasta. Palkasta siirtyisi perustilille automaattisesti 10 %, minkä lisäksi tilille voisi tehdä ylimääräisiä talletuksia. Tuloja verotettaisiin vasta, kun ne nostetaan tililtä."

Ei minkäänlaisia laskelmia siitä, mitä saisi esimerkiksi 50-vuotias työtön. Entä mitä tarkoittaa, että perustili voisi mennä miinukselle? Paljonko sieltä saisi nostaa kuukaudessa? Ei mitään järkeä; kun olet käyttänyt tuon 20 000 €, niin senkö jälkeen saisit vain toimeentulotukea sen ehdoilla?

P.S. Jos joku vielä muistaa seikkailuni eläkeselvittelyn ihmemaassa, niin tämän hetken tilanne on tämä: kävin viime viikon tiistaina tapaamassa kunnan uutta kulttuurisihteeriä. Juuri muuta työtä ei olisi tarjota kuin valokuvausta. Saako siitä sitten tarpeeksi työpäiviä ja -tunteja, on eri asia. Ensi viikon torstaina taas tapaaminen, ja mahdollisen työkokeilusopimuksen allekirjoittaminen.


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Vaatteita, aina vain vaatteita...

Vaatekaapin sisältöä
Tosi paljon on puhuttu kierrätyksestä, ja olen vuosikaudet tehnyt parhaani sen eteen: vienyt vaatteita myyntiin, mutta ostanutkin jonkin verran. Ostanut enemmän kuin myynyt, ja nyt se kostautuu.

Minulla on aina (no, aina ja aina, se on suhteellista, mutta viimeiset 30 vuotta ainakin) ollut liikaa vaatteita. Joskus 90-luvun alussa kauppaopistossa tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä: minulla on niin monta college-puseroa ja neuletta, että jouduin laskemaan milloin käytän mitäkin, ja mieluisimpia ei ehdi käyttää kuin kerran. (Tähän pitää huomauttaa, että olin köyhästä kodista, mutta 80-luvulla kun halpakaupat tulivat, niistä sai ostaa useammankin neulepaidan. Olivat siis tosi halpoja; ja toppatakkeja Vaatehuoneen poistomyynnistä.)

Sitten päädyinkin työttömäksi, eikä niille vaatteille ollut juuri käyttöä. Kotona ei huvittanut pukeutua "hienosti", vaan mukavasti ja rennosti. Sitten kun välillä oli töissä ja jollain kurssilla, yritin käyttää niitä jonkin verran. Meni melkein 15 vuotta (no, 14) ennen kuin pääsin ns. kunnon töihin, kaupungin edunvalvontaan.

No, eiväthän ne vanhat enää näyttäneet hyviltä, joitain huppareita lukuun ottamatta. Enimmäkseen pukeuduin samalla tavalla: farkut tai vastaavat, joku paita tai toppi ja jakku tai neuletakki. Ja huivi, ehdottomasti huivi.

Sitten jäin työttömäksi, edunvalvonta siirtyi valtiolle ja Vammala muuttui Sastamalaksi eikä määräaikaisille enää ollut töitä. Ja yhtäkkiä niilläkään vaatteilla ei ollut enää käyttöä. Pitkä rivi jakkuja kaapissa, huiveja korissa ja housuja hyllyllä. Sitten vain odottamaan, josko töitä löytyisi...

No, ei löytynyt, paitsi yksi vuoden mittainen toimistotyö. Kylmässä toimitilassa, enimmäkseen yksin. Oli ihan sama, mitä päälläni oli, paksu villatakki täytyi kuitenkin vetää kaiken päälle. Ei ollut tarvetta jakuille tai korkokengille.

Ja sitten vielä noin yhdeksän viime vuoden (tai no ei enää pariin vuoteen) ajan ns. Hauhon viikonloput pari kertaa vuodessa. Niitä varten tuli ostettua "parempia" vaatteita, ei tosin kalliimpia kun nekin ostin kirppareilta...ja pystyihän niitä käyttämään pari kertaa vuodessa myös teatterissa, ja joskus laivalla. Mutta jos 5-6 vuotta ostaa juhlavampia vaatteita edes jonkin verran, eikä niitä voi käyttää juuri muualla, niin kertyyhän niitä...useampi muovilaatikko ja mekkoja henkareihin ja kenkiä sinne tänne...puhumattakaan koruista!

Jossain vaiheessa tuli vielä ostettua tavallaan varalle: jos käytössä hajoaa, niin on toinen tilalle. Mutta aika harvoin niin kävi; vaatteet ovat tosi pitkäikäisiä. Nytkin kaappeja penkoessa miettii, tarvitsenko jotain vielä joskus; jos laihdun tai lihon tai tulen vanhaksi ja palelevaksi?

Koruhyllyssä pienen pieni osa koruista...
Nyt sitä kaikkea on ihan liikaa. Ahdistaa. Ja harmittaa, kun ei enää ole paikkoja, jossa niitä voisi käyttää, juhlavampia vaatteita ja kenkiä ei ikinä missään. Vähemmän juhlavia sentään joskus viikonloppuina. Ja kun ei vain pysty heittämään pois, ei roskiin, ei missään tapauksessa UFFille, Hyvinkäältä loppuu Helluntaisrk:n kirppis eikä Riihimäellä taida edes olla, ehkä Pelastusarmeijalle tai SPR:lle silloin kun käy Tampereella...

Joitain vaatteita voi tietysti ottaa kotikäyttöön, vaikka lapsesta saakka olen ollut tarkka siitä, että koti- sekä koulu- ja työvaatteet ovat erikseen, vaikka se monen mielestä hölmöä onkin. Samoin lenkkivaatteet ja muuhun käyttöön tarkoitetut vaatteet. Mutta aika vähän niitä sopivia on, eivät ole tarpeeksi mukavia päällä...

Ainoa vaihtoehto taitaa olla edelleen kirpputoripöydän vuokraaminen ja itse myyminen, mutta välivarastointipaikka olisi todella tarpeeseen! Pari kertaa kun yrittää myydä eikä mene kaupaksi, niin sen jälkeen voi antaa pois.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Asematapahtuma

Pohjan Akka, akryylityö
Tänään Riihimäellä oli Asematapahtuma: pienet markkinat, levymessut, jotain ohjelmaa, ilmainen sisäänpääsy Liikeradan Galleria Tärinään...

Oli poniratsastusta, ponikärryt, lammasparin vetämät kärryt (!), kolme alpakkaa (joista ei valitettavasti saanut kunnon kuvaa)...Enimmät kuvat otin Galleria Tärinässä, jossa oli Riihimäen Kuvataiteilijat Ry:n näyttely Kalevala-aiheisista teoksista. Suurin osa oli ihan näköistaidetta, mutta muutaman hyvän idea oli joku saanut.

Ja sitten Riihimäen kaupunginmuseon entisöity paloauto Fordson Sussex, alunperin vuodelta 1937. Näimme, kun se lähti museon pihasta, ja juuri kun Heidi oli sanonut että pitäisi yksi paloauto löytää, niin siinähän se oli, sammuneena kadunvarteen. Syynä joko hajonnut etuvastus tai tyhjentynyt bensatankki. No, se lähti käyntiin kun tankkiin laitettiin bensaa JA etuvastus ohitettiin. Eli syy ei selvinnyt.

Mutta mielenkiintoisin paikka oli Maantie. Historiallinen Rautatienpuisto (http://www.hamewiki.fi/wiki/Riihim%C3%A4en_rautatienpuisto) ja sen suojellut rakennukset. Mukulakivikatu ja vehreät pihat. Niinkuin Riihimäen vanha kaupunki, josta en ollut tiennyt mitään. Kävellessä tuli vähän sellainen déja vu -tunne, kuin olisi kävellyt Turun Käsityöläismuseossa tai Rauman Vanhassakaupungissa, mutta ei kuitenkaan. Totesin, että siitä olisi kiva ottaa valokuvia, mutta nyt oli harmaata ja liikaa ihmisiä. Täytyy muistaa vähän myöhemmin syksyllä, sitten kun puissa on ruska.

torstai 31. elokuuta 2017

Kirpputorilöytöjä...ja jotain myytyäkin

Olen todella, todella ahdistunut siitä, miten paljon tavaraa onkin kertynyt viimeisen noin kymmenen vuoden aikana. Olihan sitä ennenkin, mutta nyt...tavaroita on ollut pakko karsia rajulla kädellä muuton vuoksi ja muutenkin, erityisesti keväisen vesivahinkoevakon. En vain pysty heittämään juuri mitään suoraan roskiin (paitsi rikkinäistä) niin nyt on joutunut raahaamaan sitä tavaraa kirpputorille ja ainakin kuusi säkillistä ilmaiskirpputoreille.

Samalla tulee ostettua itse tosi vähän: joka tavaran kohdalla täytyy miettiä, tarvitsenko sitä vai en. Ja yleensä en tarvitse.

Viime kuussa en laittanut tänne mitään kuvaa, nyt sitten kuva parin kuukauden ostoksista. Nehän ovat pari vaatetta ja parit korvikset:

  • Musta-valkoinen neule
  • Musta-valkoinen raitaneulepaita
  • Hopeanväriset korvikset kivillä
  • 3 paria herkkukorviksia
  • New York -lasi

Niin, siitä omasta kirppispöydästä: kuukausi sitten olin vielä ihan tyytyväinen tulokseen; tavara meni kaupaksi ja rahaa tuli. Toissa maanantaina päätin vaihtaa lähes kaikki tavarat; kesävaatteet pois ja tilalle talvivaatteita ja joulukoristeita. Jostain syystä myynti loppui sitten siihen, yhden ja kahden myydyn tuotteen päiviä on ollut siitä asti.

tiistai 29. elokuuta 2017

Työttömyyskatsaus 7-8/2017

Sekä yleistä että omaa asiaa nyt pitkästä aikaa:

Hanna Harrin, 36, vuosien työkokeilukierre – lupailtiin jatkoa, vaikka uusi harjoittelija oli jo tiedossa: "Ei tehdä sulla mitään" (Yle Uutiset 3.7.2017)

"Alun perin Harrin työkokeilukierre  alkoi vuonna 2007 – samana vuonna, kun hän valmistui. Harri halusi saada työkokemusta ja oli kuullut, että työkokeiluista voi saada hyvää kokemusta.

– Tein kaikkeni osoittaakseni olevani hyvä työntekijä, olin joka päivä ajoissa paikalla, hyllytin, olin kassalla ja työhöni oltiin niin tyytyväisiä, että harjoittelujaksoani jatkettiin kahdella kuukaudella, ”jos syksyllä olisi tarvetta palkata”. Viimeisellä viikolla minulle sanottiin, ettei minua palkattaisi ja seuraava harjoittelija aloittaisi seuraavalla viikolla."

Näin se menee. 10 vuotta erilaisia työkokeiluja, -harjoitteluita, -palkkatukijaksoja. Mutta ei lopultakaan yhtään useamman vuoden yhtämittaista työtä. Itse jotenkin putosin tuosta kierteestä aikoja sitten.

"Lukuisat työkokeilut ovat jättäneet Hanna Harrille olon, että hän on hyväksikäytetty kuluerä, vaikka hän haluaisi olla pitkäaikainen ja tuottelias työyhteisön jäsen.

– "Hei hei, olit kiva, mutta ei me tehdä sulla mitään. Seuraava aloittaa kohta." Olen kantapään kautta oppinut, mitä tyhjät lupaukset tarkoittavat."

Niissä muutamassa palkkatukipaikassa, joissa olin 1990- ja 2000-luvulla myös minulle sanottiin, että "mielellämme pitäisimme, mutta kun täyden palkkatuen saa vain uudesta työntekijästä". Oudointa oli 2004, kun jäin työttömäksi palloseurasta, ja työkkärin täti kysyi, miksen jatkanut. No, kun ei annettu jatkaa!

Seuraavana päivänä Heikki Hiilamo kommentoi tapausta (ei mitenkään ainutlaatuista) Iltalehdessä:

"- Mielestäni työkokeilu on ihan tarpeellinen menettely. Tietysti siihen pitäisi puuttua, jos on työpaikkoja, joissa jatkuvasti käytetään ilmaista työvoimaa hyväksi. Työkokeilun tarkoitus ei ole saada ilmaista työvoimaa, vaan se että katsotaan miten työntekijä pärjää ja onko hänen mahdollista työllistyä, Hiilamo sanoo.

TE-toimiston nykymuotoisen työkokeilun tarkoituksena on selvittää työnhakijan mahdollisuuksia palata työmarkkinoille. Työkokeilu voidaan järjestää esimerkiksi, jos hakija on ollut poissa työmarkkinoilla työttömyyden vuoksi tai jos hakijalta puuttuu ammatillinen koulutus. Työ- ja elinkeinotoimiston vaatimuksissa määritellään, että "työkokeilussa henkilö tekee työpaikalla yleisesti työsuhteessa tehtäviä töitä ja työkokeilun järjestäjä vastaa ohjauksesta ja valvonnasta".

Käytännössä työkokeilija tekee siis pitkälti samoja töitä kuin palkatut työntekijät. Ero on siinä, että työkokeilu ei ole työsuhde, joten sen ajalta ei makseta palkkaa, eikä se kerrytä eläkettä. Työkokeilija ei ole myöskään työterveyshuollon piirissä."

Mitenkäs tuon nyt selvemmin sanoisi. Ei kerry eläkettä eikä työttömyysturvaa.

"Hiilamon mukaan palkkatuen käyttöä on vähennetty uudistusten myötä.

- Se on tietysti ikävää. Palkkatuki on ollut kuitenkin monille pitkäaikaistyöttömille ainoa keino päästä työmarkkinoille. Tuntuu vähän siltä, että on yritetty keksiä uusia keinoja, jotta vähemmällä rahalla pystyttäisiin saamaan parempia tuloksia ja se ei välttämättä onnistu, Hiilamo muistuttaa."

No, nyt loppuelokuusta on ollut muutama juttu kuntouttavan työtoiminnan tehokkuudesta (järjestäjien kirjoittamia) ja joku juttu siitä, ettei työttömien kyttäystä ei toivota, muttei esitetä sille mitään vaihtoehtoakaan.

"Osasta työntekijöitä kilpaillaan, osaan ei kohdistu lainkaan kysyntää" (Verkkouutiset 22.8.2017)

"(Tarja) Filatovin mukaan nykyään ison muutoksen keskellä ei työelämässä aina ole helppo löytää omaa paikkaansa. Myös työmarkkinoiden ja työntekijöiden kohtaaminen jakautuu.

– Osasta työntekijöitä kilpaillaan ja osaan ei kohdistu ollenkaan kysyntää, vaikka he kuinka hakisivat työtä. Heille on rakennettava koulutuksen, kuntoutuksen ja erilaisten tukipolkujen kautta polkua työhön, Filatov sanoo."

"Osaan ei kohdistu ollenkaan kysyntää, vaikka he kuinka hakisivat töitä"? Ihanko tosi?

"Hänen mukaansa kaikki eivät tunnista osaamistaan. Siksi urapsykologeilla on tärkeä rooli tukea työelämän muutosvaiheissa.

– Palvelu vahvistaa asiakkaiden edellytyksiä pysyä työelämässä ja ennaltaehkäisee työmarkkinoilta putoamista. Työelämän nivelvaiheissa tarvitaan yksilöllisiä ratkaisuja, paneutumista työnhakijan tilanteeseen, mahdollisuuksiin ja toiveisiin."

Filatov nyt puhuu mitä sattuu. "Urapsykologeilla on tärkeä rooli tukea työelämän muutosvaiheissa." Missä olivat urapsykologit silloin kun minä en koskaan edes päässyt kunnolla työmarkkinoille? Ai, no he olivat ennaltaehkäisemässä muiden putoamista sieltä.

Ja sitten vähän omaa asiaa: Jos muistatte, koko kevät(talvi) selviteltiin mahdollisuutta työkokeiluun, jota lääkäri oli mahdollisesti suositellut. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, ja sitten 1.6. sain s-postin, jossa kerrotttiin ettei Kela tue eläkesuuntautunutta työkokeilua.

Jossain vaiheessa sain kuulla, että olen saanut maksusitoumuksen kotikunnaltani Hämeenlinnan Terveystalolle, siis mahdollisia lääkärikäyntejä varten, heinä- ja elokuuksi. Paha vain, että elokuukin päättyy, ja maksusitoumukseni myös. Yritin sekä puhelimitse että sähköpostitse selvittää asiaa.

Seuraava on suora lainaus tämänaamuisesta saamastani sähköpostista:

"Jos kulttuuritoimisto ottaa sinut työkokeiluun, rahoittaja on TE-toimisto. Työkokeilun vaihtoehto kulttuuritoimistossa on kuntouttavana työtoimintana toteutettu toiminnallinen työkyvyn arviointijakso."

Siis rahoittaja ei olisi Kela, vaan TE-toimisto. Ja syy, miksi lääkäri ei kirjoita suoraan B-lausuntoa, jolla voisi hakea eläkettä, on se että olen jo kerran hakenut ja hakemus valituksineen on hylätty. Mutta siitä on jo seitsemän vuotta!

Ja mitä tarkoittaa "kuntouttavana työtoimintana toteutettu toiminnallinen työkyvyn arviointijakso"? Olen niiiin päättänyt, etten ikinä mene kuntouttavaan työtoimintaan!

torstai 24. elokuuta 2017

Kaj Dahl - C.J.Gardberg: Suomen kartanoita

Tämäkin oli sellainen satunnaisotanta. Ajattelin alun perin vain selailla nopeasti, mutta tulikin luettua, ainakin suurimmaksi osaksi. Jotkut sukuselvitykset ja arkkitehtoniset yksityiskohdat vain silmäilin läpi.

Kirja oli pieni pettymys, tai eihän sen nimikään lupaa mitään enempää: Suomen kartanoita. Ei "Kaikki Suomen kartanot" tai "100 suomalaista kartanoa" tai jotain vastaavaa. Eli kyllä sain sen mitä lainasin (tosin selailin kirjaa jo kirjastossa).

Kirja esittelee 52 kartanoa, joista osa on museoina, osa yksityiskäytössä. Koska kirja on jo yli 10 vuotta vanha, jotain päivitystä olisin kaivannut.